Poikien kokemuksia vuorovaikutuksesta ja psykososiaalisesta tuesta lastensuojelulaitoksen arjessa
Merivirta, Marja (2010)
There are no files associated with this item.
Merivirta, Marja
Lapin yliopisto
2010
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimukseni tarkoituksena on tuoda esiin lastensuojelulaitokseen sijoitettujen poikien kokemuksia. Tarkastelen tutkimuksessani lastensuojelulaitoksen arkea ja siellä poikien kokemuksia vuorovaikutuksesta ja psykososiaalisesta tuesta. Tutkimukseni paikantuu lastensuojelun asiakkuustutkimukseen. Tutkimuksellinen lähestymistapani on fenomenologinen. Tarkoitukseni on tuoda esille sijoitettujen poikien yksilöllisiä kokemuksia. Tutkimukseni aineistona ovat kahden miehen haastattelut. Viime vuosina lapsia on sijoitettu yhä enemmän kodin ulkopuolelle. Samoin lastensuojelun laitossijoitukset ovat lisääntyneet. Lastensuojelulaitoksissa tapahtuvan hoivatyön tavoitteena on taata lapselle mahdollisimman hyvä lapsuus ja lähtökohta elämälle aikuisena.
Tutkimuksessani nousi esille useita vuorovaikutuksen laatuun lastensuojelulaitoksen arjessa vaikuttaneita tekijöitä. Lapsen sopeutumista uuteen elinympäristöön tulee tukea sijoituksen alussa. On tärkeä, että lapsi tulee kohdatuksi persoonana arkisessa kanssakäymisessä. Lapsen kasvatuksessa laitoksen arjessa lapsen oman ajattelun korostaminen vahvistaa lapsen identiteettiä. Lastensuojelulaitoksissa perinteisesti toteutettu autoritaarinen kasvatustyyli ei huomioi lasta ajattelevana, omaehtoisena yksilönä, josta taas nuoremmalla haastateltavallani oli kokemuksia erityisesti perhekodista. Lastensuojelulapsi tarvitsee samoin kuin muutkin lapset riittävästi materiaalista elintasoa ollakseen tasa-arvoinen muiden lasten kanssa. Läheiset ihmissuhteet nousivat tutkimuksessani esille tärkeinä voimavaroina. Erityisesti lastenkodissa psykososiaalisen tuen laatua heikensi se, että lapsi ei voinut vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, arjen kulun laitosmaisuus ja vanhemmalla tutkittavallani myös turvattomuus. Molemmat haastateltavani kuvasivat lastenkotia paikkana, jonka toiminta oli laitosmaista ja josta puuttui kodinomaisuus. Haastattelemieni miesten kokemukset eroavat siinä missä määrin lastensuojelulaitos on ollut heille turvallinen paikka.

Kokoelmat
- Pro gradut [4089]