Isänä eron jälkeen

Abstract

Isyys ilmiönä on noussut kiinnostuksen kohteeksi 1900-luvun jälkipuolella. Poliittisin ohjelmin ja asiantuntijapuheessa on korostettu isyyden merkitystä niin isille itselleen kuin lapsen positiivisen kehityksen kannalta. Perheen muutos ja erojen yleistyminen ovat riski isyyden jatkumiselle, koska edelleen isästä tulee lähes aina tapaava vanhempi. Yhteiskunnallisesti vanhemmuus nähdään tasa-vertaisena, jaettuna vanhemmuutena. Isät kuitenkin kokevat, että yhteiskunta ei tue isyyttä samalla tavalla kuin se tukee äitiyttä. Tämä tulee esille erityisesti erotilanteissa. Tutkielman tarkoitus on tarkastella isyyttä ilmiönä eron jälkeen kahden eronneen isän kautta. Tämän lisäksi tuodaan esiin eronneiden isien kokemuksia sosiaaliviranomaisten kanssa toimimisesta eron yhteydessä.

Tutkimuksessa isyyttä tarkastellaan sukupuolittuneena ilmiönä, jolloin tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu sukupuolen tarkastelusta sosiaalisesti ja kulttuurisesti tuotettuna. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja aineisto kerättiin haastattelemalla kahta eronnutta isää. Haastattelussa hyödynnettiin teemahaastattelurunkoa ja aineisto analysoitiin teemoittelulla. Tutkimuksen isät ovat eron yhteydessä päätyneet tapaaviksi vanhemmiksi. He ovat tehneet lapsia koskevat sopimukset lastenvalvojan luona. Eron jälkeen heillä on ollut yhteishuoltajuus lapsiin entisen puolison kanssa. Käytännössä yhteishuoltajuudella ei ole ollut merkitystä.

Tutkimuksen isille isyys on merkityksellistä ja isänä oleminen on vastuuta ja lapsista huolehtimista ennen kaikkea hankkimalla elanto perheelle. Eron jälkeen isät ovat kokeneet, että heitä on syyllistetty erosta, kun taas sosiaaliviranomaisten on nähty olleen äidin puolella. Isät eivät ole myöskään saaneet tukea viralliselta taholta eron jälkeen ja tapaamiset lasten kanssa ovat olleet epäsäännöllisiä välimatkan vuoksi. Isät ovat kokeneet, että heille on eron jälkeen jäänyt maksumiehen rooli. Lasten kanssa tapaaminen on saattanut olla stressaavaa, koska lasten kanssa ei eletä normaalia arkea. Lasten ollessa isompia tapaamiset ovat harvoja, mutta yhteyttä lapsiin pidetään puhelimen välityksellä viikoittain.