Heitäthän arkulle hiljaa multaa, siellä on lapseni, siellä on kultaa : tutkimus äitien negatiivisen sosiaalisen tuen kokemuksista oman lapsen kuoleman jälkeen

Abstract

Lapsen kuolema järkyttää äidin hyvinvointia ja kasvattaa sosiaalisten ongelmien riskiä vuosiksi eteenpäin. Oikein kohdennetulla sosiaalisella tuella on mahdollisuus vaikuttaa sosiaalisten ongelmien riskien vähentämiseksi. Sosiaalisen tuen vaikuttavuuden edellytys on, että se on kohdennettu oikein, ja että negatiivisen sosiaalisen tuen osuus olisi mahdollisimman vähäinen. Tein tutkimuksestani sukupuolisidonnaisen, koska äitien ja isien suru, suremisen tavat ja käsitykset tuen tarpeesta ja muodoista poikkeavat toisistaan. Myös yhteiskunnan asenteet surun ilmaisemista kohtaan ovat sukupuolisidonnaisia.

Eettisyys kulkee läpi narratiivisen tutkimukseni, ja se ohjasi myös tapaani kerätä tutkimusaineisto. En halunnut ottaa sitä riskiä, että järkyttäisin yhdenkään äidin suruprosessia, joten käytin aineistonani valmiita tekstejä, joissa äidit ovat vapaasti saaneet kertoa lapsen menetyksen jälkeisestä suruajastaan. Narratiivinen aineistoni koostuu julkisista viiden äidin teemaomaelämäkerrallisista kertomuksista sekä yhdestä lehtiartikkelista. Tutkimuksessani jaottelin sosiaalisen tuen aineelliseen, toiminnalliseen, henkiseen ja tiedolliseen tukeen, joiden negatiivisia ilmenemismuotoja analysoin. Analyysissäni pyrin tuomaan äitien oman äänen esille heidän negatiivisen sosiaalisen tuen kokemuksiaan narratiivisella ja narratiivien analyysillä analysoidessani.

Uniikkiin suruun vastaamattomat institutionaaliset käytännöt, kohtaamisen ja ohittamisen kokemukset, äidin uusi rooli lapsen kuoleman jälkeen sekä sukupuolittunut suru olivat pääasiallisia äitien negatiivisen tuen kokemusten aiheuttajia. Äitien negatiiviset tuen kokemukset painottuivat sosiaalisen tuen kohdentamisen ongelmiin, etenkin henkisen tuen puutteeseen. Negatiivisista tukikokemuksista oli erotettavissa sekä virallisilta että epävirallisilta verkostoilta saadun tuen erityispiirteet siten, että äidit kritisoivat rohkeammin virallisen tahon, etenkin sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstön, toimintaa kuin epävirallisen verkoston toimijoitaan.