Sosiaalisen osallisuuden ilmeneminen ikääntyneiden arjessa

Abstract

Tutkielman tarkoituksena on tutkia sosiaalista osallisuutta yksilötasolla. Sosiaalinen osallisuus on käsitteenä epämääräinen ja hajanainen, jota pyritään tässä jäsentämään ja soveltamaan empiirisesti. Tutkimuskysymyksenä on, miten sosiaalinen osallisuus ilmenee ikääntyneiden arjessa. Sosiaalista osallisuutta tutkitaan teoreettisen jäsennyksen kautta, missä tarkasteltavia tasoja ovat yhteisöllisyys, osallistuminen ja kokemuksellisuus.

Tutkimus on laadullinen. Tutkimuksen aineisto koostuu kuuden ikääntyneen ihmisen haastattelusta. Haastattelut on kerätty teemahaastatteluna lappilaisessa maaseutumaisessa kunnassa asuvilta 75 – 90 vuotiailta ikääntyneiltä, joiden toimintakyky on alentunut ja jotka saavat kotihoitoa. Aineiston analyysi suoritettiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä, jossa kategorisoinnin yläluokat muodostettiin yhteisöllisyydestä, osallistumisesta ja kokemuksellisuudesta.

Tulosten mukaan ikääntyneet ovat vuorovaikutuksessa perhe, suku, naapurusto ja kyläyhteisöjen sekä erilaisten kerhojen, yhdistysten ja hoitoyhteisön kanssa. Kuulumisen sidos näihin yhteisöihin vaihtelee. Tärkeimmäksi koettu yhteisö on perhe. Muut merkittäväksi koetut yhteisöt ovat suku, naapuri, kylä ja kotihoitoyhteisö. Kodin ulkopuolella tapahtuva sosiaalinen harrastusja yhdistystoiminta on ikääntyneiden keskuudessa vähäistä ja se on vähentynyt. Ikääntymismuutosten ja ympäristön esteellisyyden koetaan rajoittavan osallistumista. Sosiaalinen osallisuus ilmenee ikääntyneiden arjessa osallistumisen tasolla konkreettisina vuorovaikutustapahtumina, joiden pääasiallinen ilmenemispaikka on ikääntyneiden koti. Ikääntyneet osallistuvat myös kodin ulkopuolella olevaan kanssakäymiseen erilaisten yhteisöjen sisällä. Ikääntyneet kokevat osallisuutta erilaisina mukanaolon, huomatuksi tulemisen, arvostuksen ja yhteisöjen saatavilla olon tunteina. Tutkimus antaa aihetta pohtia syvemmin yhteisöjen ja yksilön välistä suhdetta.