Miesten elämänhallinta, toimintakyky ja työhön paluu ohitusleikkauksen jälkeen

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten ohitusleikkauksen läpikäyneet työikäiset miehet kuvaavat elämäänsä leikkauksen jälkeen; miten leikkaus vaikutti toimintakykyyn, elämänhallintaan ja miten heidän työhön paluunsa mahdollistui leikkauksen jälkeen. Sosiaalityössä on tärkeää tuntea tekijöitä, joiden avulla vakavan sairastumisen ja leikkauksen läpi käyneet toipuvat ja pystyvät jatkamaan työelämässä. Tutkimuksessa haluan selvittää, minkälaiseksi elämä on muodostunut sydämen ohitusleikkauksen jälkeen keski-ikäisillä miehillä ja miten miehet ovat leikkauksesta selviytyneet sekä miten leikkaus on vaikuttanut miesten työmarkkina-asemaan ja työsuhteeseen.

Tutkimusryhmää valittaessa päätin kohdistaa sen miehiin, jotka olivat olleet leikkaushetkellä alle 50-vuotiaita. Oletin, että ikänsä perusteella heillä työhön paluu olisi mahdollista leikkauksen jälkeen. Miesten tietojen keräämisessä sain apua Oys:n kuntoutustutkimusyksikön ja kardiologian yksiköltä. Tutkimusryhmäksi valikoitui Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella asuvat kaikki alle 50–vuotiaat miehet, joille sydämen ohitusleikkaus oli tehty vuosien 1989 - 1990 aikana.

Tutkimuksen aineista koostuu kahdesta puhelinhaastattelusta, joista ensimmäisen toteutin vuonna 1994 ja toisen vuonna 2005. Ensimmäisellä kerralla haastattelin 38 miestä ja toisella kerralla 9 miestä. Toisen haastattelun toteutin miehille, jotka olivat ensimmäisessä haastattelussa kertoneet palanneensa työhön ohitusleikkauksen jälkeen. Haastatteluteemoja olivat ohitusleikkauksen läpikäyneiden miesten oma kokemus leikkauksen vaikutuksesta työtilanteeseen, toimintakykyyn ja elämänhallintaan.

Käytin apunani puolistrukturoitua teemahaastattelua. Teemahaastattelurunko oli pohja puhelinhaastatteluille. Ensimmäisellä haastattelukerralla haastatteluiden kestot vaihtelivat 30 minuutista lähes 1,5 tuntiin, toisella kerralla haastatteluiden kestot olivat selvästi lyhyempiä. Käsittelin aineiston narratiivista lähestymistapaa hyödyntäen.

Ensimmäisen haastattelun hetkellä työhön oli palannut leikkauksen jälkeen 10 miestä. Toisessa haastattelussa kymmenestä miehestä kaksi oli enää työssä ja muut eläkkeellä pysyvästi. Merkittävää tutkimuksen tulosten kannalta oli, että 1990-luvun vaihteessa ohitusleikkauksen kokeneista miehistä olivat suhteellisen nuoria eli noin 30 – 40–vuotiaita ja heistä usea jäi eläkkeelle leikkauksen jälkeen. Miehet kertoivat lähes kaikki olevansa tyytyväisiä kun ovat päässeet ohitusleikkaukseen – leikkaus on antanut elämälle jatkoaikaa. Miehistä monet kokivat työelämästä pois jäämisen olleen vaikeaa, mutta ovat hyväksyneet tilanteensa pakon edessä. Yllättävän moni mies kuvasi mielialaansa kaikesta huolimatta alavireiseksi; ei jaksa tehdä työtä enää kuten ennen, sosiaalinen elämä on kaventunut ja ihmissuhteet vähentyneet. Aineistossa päällimmäisenä nousi esille myös miesten oma halu pärjätä ja selvitä, jokapäiväinen elämä oli muovattava siten, että ”elää päivä kerrallaan ja hyväksyy sairautensa” ja että oppii elämään sairauden kanssa.