Sosiaalityöntekijän harkintavallan käyttö ehkäisevän toimeentulotuen kontekstissa

Abstract

Tarkastelen tutkimuksessa sosiaalityön harkintavaltaa ehkäisevän toimeentulotuen kontekstissa. Lähestyn harkintavaltaa byrokraattisesta ja professionaalisesta näkökulmasta sekä tarkastelen ehkäisevän toimeentulotuen muodostamia rajoitteita ja mahdollisuuksia harkintavallan käytölle. Tavoitteenani on pyrkiä ymmärtämään sosiaalityön harkintavaltaa ilmiönä. Tutkimuksessa vastaan kysymykseen siitä, miten sosiaalityöntekijät käyttävät harkintavaltaansa ehkäisevän toimeentulotuen kontekstissa.

Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, jossa aineisto on kerätty kahdessa kolmen hengen ryhmäkeskustelussa. Osallistujat olivat sosiaalityöntekijöitä ja he keskustelivat kuvitteellisista asiakastarinoista. Aineistoa analysoin aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä, jossa myös vertasin tutkimukseni käsitteellistä taustaa muotoilemiini kategorioihin. Muodostin aineistosta kolme pääkategoriaa: käytännöllismoraalinen, teknisrationaalinen ja sosiaalisessa suhteessa tapahtuva harkintavallan käyttö.

Käytännöllismoraalinen harkintavallan käyttö tarkoittaa häilyvyyden, henkilökohtaisuuden ja tiedon tekemisen ulottuvuuksia. Harkintavallan käyttö perustuu henkilökohtaiselle tulkinnalle eli prosessiin, jossa työntekijä muodostaa tulkintansa kautta tietoa toimintansa perustaksi. Tieto on työntekijän henkilökohtaista ja käytännöllisen toiminnan kautta muotoutunutta osaamista. Näin ollen harkintavallan käyttöön toimintana kuuluu olennaisesti epävarmuus.

Teknisrationaalinen harkintavallan käyttö koostuu tilinpidon, vastuun ja byrokratian yhdessä muodostamista toisiaan tukevista toiminnoista ja näkökulmista. Kokonaisuus ohjaa sosiaalityöntekijää hahmottamaan harkintavallan käyttötilannetta ja ne ovat myös toimintaa ohjaavia periaatteita. Harkintavallan käyttö on ennen kaikkea soveltamistoimintaa ja siihen liittyvä vallankäyttö on sekä toimintaa strukturoivaa että vallankäyttöä hallintana.

Sosiaalityön harkintavaltaa käytetään sosiaalisessa suhteessa, jolle tunnusomaista on pyrkimys toimia asiakkaan näkökulmasta parhaalla mahdollisella tavalla. Työntekijät kiinnittyvät selkeästi huolenpidon etiikkaan ja pyrkivät suuntautumaan tulevaisuuteen. Tällöin vallankäyttö on sekä tuottavaa mutta läsnä on myös holhoavan vallankäytön mahdollisuus. Näin ollen sosiaalityöntekijän harkintavallan käyttöä ei voida rajoittaa. Valtaa on suhteen molemmilla osapuolilla ja tätä kautta molemmilla on myös mahdollisuus vastarintaan. Tässä kategoriassa sosiaalityöntekijöiden harkintavallan käyttö ei määrity sen enempää teknisrationaaliseksi kuin käytännöllis-moraaliseksi. Kyse on pikemminkin toiminnan sosiaalisesta luonteesta.