”Tää on palijo teheny meijän elämän etteen tää ryhmä” : päihteitä käyttäneiden äitien kokemuksia päihteettömyyden ja osallisuuden tuesta päiväperhekuntoutuksessa

Abstract

Tutkimus käsitteli päihteitä käyttäneiden äitien kokemuksia päiväperhekuntoutuksesta heidän päihteettömyytensä ja osallisuutensa tukena. Tutkimuksella selvitettiin äitien antamia merkityksiä päiväperhekuntoutuksesta saatavalle tuelle suhteessa heidän aiempaan päihdehistoriaansa. Tutkimusta varten haastateltiin neljää vauvaperheen äitiä, jotka olivat osallistuneet päiväperhekuntoutusryhmään joko raskaana ollessaan tai vastasyntyneen vauvan kanssa. Äideillä oli ollut ennen raskauttaan päihdeongelma. Tutkimus oli laadullinen tutkimus. Tutkimushaastattelut toteutettiin teemahaastattelun keinoin, ja tulokset analysoitiin sisällönanalyysin avulla.

Tutkimustulosten mukaan päiväperhekuntoutuksella oli merkitystä äitien päihteettömyydelle. Ryhmän säännöllinen kokoontuminen nähtiin päivärytmin muodostumisen kannalta tärkeäksi. Päivärytmin muodostumisen nähtiin tukevan päihteettömyyttä. Päiväperhekuntoutuksen sisällä toimineet ryhmämuotoiset keinot, kuten erillinen päihteettömyysryhmä nähtiin tärkeänä jakamisen ja oivaltamisen paikkana. Vertaistuen merkitys nähtiin vähäiseksi, mutta näyttäytyi siten, että ryhmässä oli helppoa jakaa asioita äitien samankaltaisten lähtökohtien vuoksi. Vauvalla nähtiin olevan eniten merkitystä päihteettömyydelle.

Kukaan äideistä ei ollut aiemmin osallistunut ryhmämuotoiseen toimintaan. Kaikki äidit eivät kokeneet tulleensa kuulluksi silloin, kun heitä sosiaalityön taholta ohjattiin päiväperhekuntoutukseen. Valtaistuminen näyttäytyi muun muassa uskalluksena tehdä asioita ilman päihteitä. Ryhmään osallistuminen oli lisännyt varmuutta toimia äitinä. Osallisuuden koettiin lisääntyneen päiväperhekuntoutuksen aikana jonkin verran. Äidit kokivat sosiaalisuutensa lisääntyneen aiempaan verrattuna, sillä osa äideistä oli viettänyt huomattavasti aikaa kotona ennen kuntoutusta. Sosiaaliset suhteet olivat aktivoituneet ja jotkut ryhmäläiset olivat yhteydessä ryhmän ulkopuolella.Ryhmä oli antanut suuntaa äitien tulevaisuudelle muun muassa koulutuksen tai työn muodossa. Tulevaisuuden kuvat eivät olleet vahvoja, ennemminkin hentoja haaveita. Ambivalenssi liittyi äitien pohdintaan koskien esimerkiksi tulevaisuuden osallisuutta, sekä lähisuhteita. Osallisiksi he kuitenkin kokivat itsensä ryhmässä, jossa samassa tilanteessa olevien kanssa oli helppoa keskustella asioista ja jakaa niitä.

Tutkimuksen tulosten mukaisena johtopäätöksenä voidaan todeta äitien pitkäkestoisen kuntoutuksen tarpeellisuus päihteistä irtauduttaessa. Pitkäkestoinen tuki antaa mahdollisuuksia äitien identiteettityön alkuun saattamiselle ja muutokselle. Pitkäkestoisen tuen avulla voidaan vaikuttaa myös äitien ja vauvojen vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteen kehittymiseen, sekä ehkäistä raskaita lastensuojelun interventioita.