Tienristeyksessä : kokemuksia lähisuhdeväkivallan sovittelusta

Abstract

Opinnäytetyö tarkasteli lähisuhdeväkivallan sovittelua Lapissa. Sovittelu on palvelu, jossa rikoksesta epäillylle ja rikoksen uhrille järjestetään mahdollisuus kohdata toisensa ja käsitellä uhrille aiheutuneita haittoja sekä sopia toimenpiteistä niiden hyvittämiseksi. Myös lähisuhdeväkivaltaa sovitellaan. Tutkimus selvitti, millaisia kokemuksia lähisuhdeväkivallan naispuolisilla uhreilla oli lähisuhdeväkivallan sovittelun prosessista sekä muusta väkivaltatyötä tekevästä palvelujärjestelmästä. Aihetta lähestyttiin fenomenologisella tutkimusotteella postmodernin sosiaalityön ja restoratiivisen oikeuden asiakkuuskäsitysten suunnasta. Tutkimuksessa haastateltiin seitsemää Lapissa asuvaa sovittelun läpikäynyttä naista. Haastateltavat tavoitettiin Lapin alueen sovittelutoimistojen avulla. Tutkimuksen tavoitteena oli tiedon tuottamisen lisäksi antaa sovittelutoimistoille viitteitä siitä, miten he voisivat kehittää toimintaansa.

Tutkimuksessa avattiin lähisuhdeväkivallan ja naisiin kohdistuvan väkivallan käsitteistöä sekä uhrin asemaa palvelujärjestelmässä ja asiakkuudessa. Restoratiivisen oikeuden menetelmänä sovittelu näyttäytyy ihanteellisena konfliktinratkaisukeinona, mutta se on saanut osakseen myös kritiikkiä. Ristiriitainen suhtautuminen sovitteluun johtuu kysymyksistä, jotka liittyvät sovittelun moraaliseen oikeellisuuteen, uhrin turvallisuuteen sekä asianosaisten oikeudelliseen asemaan. Koska tutkimuksen kohderyhmänä olivat naiset, tuotiin tutkimuksessa esiin erityisesti feministisen kritiikin näkökulmaa. Empiirisessä osiossa kuvattiin naisten kokemuksia sovitteluprosessista kokonaisvaltaisesti ja läpileikkaavasti. Tutkimuksessa tuotiin esille heidän väkivallan kokemuksiaan, niiden syitä ja niihin liittyviä tunteita. Sovittelun osalta kuvattiin sitä, miten naiset olivat ohjautuneet sovitteluun, millainen sovittelun ilmapiiri oli ja miten väkivallan ongelmaa käsiteltiin. Lisäksi tutkimuksessa korostui osapuolten parisuhteen tulevaisuuden merkitys. Naiset toivat myös esille näkemyksiään sovittelijoiden taidoista. Palvelujärjestelmän osalta tutkimuksessa selvitettiin sitä, mistä tutkimukseen osallistuneet naiset olivat hakeneet apua väkivalta-asiassa sekä sitä, miten sovittelu ja muu palvelujärjestelmä heidän näkökulmastaan kytkeytyivät toisiinsa. Tässä yhteydessä merkityksellistä oli Lapin erityisyys palveluntarjonnassa.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että väkivalta näyttäytyi sovittelussa hyvin monimuotoisena. Väkivallan muodon ja väkivallan tekijän asennoitumisen katsottiin olevan tärkeitä tekijöitä, kun arvioidaan tapausten soveltumista sovitteluun. Sovittelijoilta odotettiin moniulotteista tietämystä väkivallan ilmiöstä. Keskeisenä pidettiin myös väkivallasta puhumisen mahdollistumista sovittelussa. Keskustelu parisuhteen tulevaisuudesta nähtiin olennaisena osana sovittelua. Positiivisiin mahdollisuuksiin keskittyminen näytti korostuvan, vaikka erillisyyden tukemiselle ilmeni tarvetta. Haasteeksi nähtiin myös jatkopalveluihin ohjaamisen tehottomuus. Väkivallan uhreja ei tulisi tarkastella homogeenisena joukkona, vaan huomioida heidän yksilölliset kokemuksensa.