Erosta yhteistyövanhemmuuteen : kokemuksia Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmästä

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä välineitä vanhempi on saanut Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmästä yhteistyövanhemmuuden toteuttamiseksi ja miten ryhmään osallistuminen on heijastunut yhteistyöhön toisen vanhemman kanssa. Vanhemman neuvo on ammatillisesti ohjattu suljettu ryhmä eronneille tai eropäätöksen tehneille vanhemmille, jotka haluavat pohtia oman ja yhteisen vanhemmuuden säilymistä eron jälkeen. Ryhmän toiminnan lähtökohtana on lapsen tarpeiden ja hyvinvoinnin turvaaminen tukemalla vanhempia yhteistyövanhemmuuteen. Yhteistyövanhemmuudessa on kyse siitä, että eronneet vanhemmat ymmärtävät ja hyväksyvät toisen vanhemman merkityksen ja arvon lapselle, tukevat toistensa suhteita lapseen ja tekevät yhdessä sekä toisiaan kunnioittaen lapsen edun kannalta parhaat ratkaisut. Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmä on osa ryhmämuotoisia eropalveluita, joita Rovaniemen kaupunki ja Lapin ensi- ja turvakoti ovat alkaneet järjestää vuoden 2012 keväästä saakka perinteisten eropalveluiden rinnalla. Tässä tutkimuksessa on annettu ääni kuudelle ryhmään osallistuneelle vanhemmalle. Ryhmän antia ja sen heijastumista yhteistyöhön lapsen toisen vanhemman kanssa on tutkittu heidän kokemustensa kautta.

Tutkimuksesta selviää, että haastateltavat ovat saaneet ryhmästä välineitä asennemuutokseen, vuorovaikutukseen ja toimintakäytäntöihin. Asennetason muutoksen seurauksena toinen on vanhempi on pystytty näkemään vanhemman roolissa entisen puolison sijaan, mikä on auttanut ymmärtämään toisen vanhemman merkityksen lapselle. Lisäksi ryhmä on antanut itsevarmuutta ja vahvistanut uskoa omaan vanhemmuuteen. Vuorovaikutuksen osalta ryhmästä oli saatu välineitä omaan viestintään. Konkreettisia vinkkejä olivat toisesta vanhemmasta puhuminen isänä tai äitinä, nollatoleranssi pahan puhumisessa toisesta vanhemmasta lapsen kuullen, vuorovaikutuksen sisällöllinen pitäminen lapsen asioissa, neutraali kielenkäyttö ja tekstiviestin hyödyntäminen yhteydenpitovälineenä. Toimintakäytäntöihin liittyvissä välineissä on kyse ymmärryksestä pitää huolta lapsen ja toisen vanhemman tapaamisista sekä joustavasta suhtautumisesta ja halusta mahdollistaa toisen vanhemman ja hänen sukulaistensa tiivis läsnä olo lapsen arjessa. Edellisten lisäksi ryhmästä saatiin vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta vanhemmilta. Vertaistuki välineenä toteutui sekä ryhmän toiminnan aikana että sen jälkeen, kun haastateltavat jatkoivat omaehtoisia kokoontumisia.

Tutkimus osoitti, että heikoiten ryhmästä saatuja välineitä pystyivät hyödyntämää ne kaksi haastateltavaa, joiden yh-teistyö toisen vanhemman kanssa kaipasi kaikista kipeimmin kohennusta. He eivät pystyneet hyödyntämään ryhmästä saamiaan välineitä juuri lainkaan yhteistyöhön toisen vanhemman kanssa, koska yhteistyötä ei ollut. Heidän kohdallaan yhteistyövanhemmuus oli piilossa yhteistyösuhteen puuttuessa. Parhaiten ryhmästä saatuja välineitä pystyivät hyödyntämään ne neljä haastateltavaa, jotka olivat jo ennen ryhmää olleet edes jonkinlaisessa yhteistyössä toisen vanhemman kanssa. Heidän kohdallaan ryhmään osallistuminen vahvisti haasteltavan henkilön puolelta yhteistyökykyä entisestään. Kaikille haastateltaville oli yhteistä se, että he toivoivat tiiviimpää yhteistyötä toisen vanhemman kanssa. Tämä kertoo siitä, että yhteistyövanhemmuus oli vasta alkutekijöissä niidenkin vanhempien osalta, joilla oli yhteistyötä toisen vanhemman kanssa. Yhteistyövanhemmuus oli kaikkien haastateltavien toiveissa.