Sosiaalityöntekijän toimintaroolit parisuhteen tukijana ehkäisevässä lastensuojelussa

Abstract

Tämä tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sosiaalityöntekijöiden parisuhdetyön osaamista ehkäisevässä lastensuojelussa sosiaalityön toimintaroolin käsitteen kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia toimintarooleja sosiaalityöntekijät käyttävät työskennellessään asiakkaiden parisuhdekysymysten kanssa. Halusin tutkielmassa selvittää myös sosiaalityöntekijän vahvuuksia parisuhdetyöntekijänä sekä mahdollista tarvetta kehittää sosiaalityön koulutusta vastaamaan muuttuvien toimintaympäristöjen vaatimuksia.

Tutkimus on toteutettu laadullisena haastattelututkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa käytettiin puolistrukturoitua haastattelua. Tutkimuksen perusilmiö on parisuhde ja sen yhteiskunnallinen muutos. Teoreettinen viitekehys tutkimuksessa koostuu ehkäisevän lastensuojelun sekä sosiaalityön monimuotoistuneiden toimintaroolien avaamisesta. Tutkimusta varten haastattelin viittä ehkäisevän lastensuojelun kentällä toimivaa sosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät erityisesti pienten lasten vanhempien kanssa.

Tutkimustulosten mukaan sosiaalityöntekijöiden käsitykset parisuhdetyön osaamisesta, vahvuuksista ja käytännöistä jäsentyivät voimauttamisen (empowerment) ja asianajon (advocacy) käsitteiden kautta. Sosiaalityön toimintaroolien mukaisesti voimauttava parisuhdetyö toteutuu terapeutin ja sosiaalisten verkostojen kartoittajan toimintarooleina ja asiaa-ajava parisuhdetyö eroauttajan ja palvelukoordinaattorin toimintarooleina. Tutkimustulosten mukaan sosiaalityötenkijän parisuhdetyön osaaminen on laaja-alaista, mutta sosiaalityöntekijät eivät käytännön työssä välttämättä erottele asiakkaiden kanssa tekemäänsä työtä parisuhdetyöksi laaja-alaisen työotteen ja –näkemyksen vuoksi. Tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijöillä on valmius parisuhdetyön tekemiseen, mutta varsinainen terapiatyö edellyttää siihen erikseen vaadittavaa koulutusta.