Laiton pääomapako kehitysmaista ja Suomen kehityspolitiikka

Abstract

Kehitysmaat menettävät vuosittain laittoman pääomapaon seurauksena moninkertaisesti varoja verrattuna koko maailman yhteenlaskettuun kehitysapuun. Suurin osa laittomasta pääomapaosta on yritysten veronkiertoa ja varat siirretään yleensä piiloon veroparatiiseihin tai pankkisalaisuusvaltioihin. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani, miten Suomen virallisessa kehityspolitiikassa on toimittu tämän ilmiön suhteen sekä miksi on toimittu, kuten on toimittu. Liitän aiheen kehityspolitiikan korruptiokysymyksiin ja lähden liikkeelle määritelmästä, jossa myös veronkierto nähdään korruptiona.

Tutkimusaineistona käytän asiantuntijahaastatteluja sekä ulkoasiainministeriön ”Korruption vastaisen toiminnan käsikirjaa”. Tausta-aineistona käytän muita ulkoasiainministeriön julkaisuja. Tarkastelen Suomen kehityspolitiikkaa Pierre Bourdieun kenttäteorian kautta tulkiten kehityspolitiikkaa tilana, jossa käydään kamppailua käsitteiden ja käytäntöjen sisällöstä. Käyttämäni tutkimusmetodi on yhdistelmä bourdieuläistä kenttäanalyysiä ja diskurssien erittelyä. Tieteenfilosofisesti tukeudun kriittisen realismin perinteeseen ja tarkastelen aineistoani niin sanotusta faktanäkökulmasta suhtautuen siihen informaationa Suomen kehityspolitiikan kentän käytännöistä.

Suomi on ollut kehityspolitiikassaan aktiivinen korruption kitkemisessä, mikäli on ollut kyse jonkin kehitysmaan julkisen sektorin korruptiosta. Veroparatiisitalous ja veronkierto ovat kuitenkin olleet Suomen kehityspolitiikan marginaalissa. Tulkintani mukaan tämä johtuu struktuurista, jota kutsun valikoivan valtiosuvereniteetin struktuuriksi. Tuossa struktuurissa on oleellista erilainen suhtautuminen valtiosuvereniteettiin riippuen siitä, mistä laittoman pääomapaon muodosta on kyse. Tästä seuraa, että Suomen kehityspolitiikka ei ole korruptiokysymysten suhteen johdonmukaista, koska iso osa korruptiosta ja sitä mahdollistavista rakenteista jää vaille huomiota. Tällä on kehitysmaiden kehityksen kannalta vakavia seurauksia.

Due to illicit capital flight developing countries lose annually a multiple sum compared with the total development aid of the world. Illicit capital flight is mostly tax evasion. The money is usually transferred and hidden into tax havens and other secrecy jurisdictions. I analyse how Finland has acted in its development policy with this issue. I study also why it has acted the way it has. I connect the issue to corruption questions in development policy and I ground my thesis to a definition where tax evasion is seen as corruption.

My material is interviews of experts and a document of Finnish Foreign Ministry called “Preventing Corruption”. As background data I am using other documents of Foreign Ministry. The development policy of Finland is observed using Pierre Bourdieu’s field theory. Therefore I interpret development policy as a battle of the contents of concepts and practices. The research method is a combination of Bourdieu’s field analysis and discourse disjunction. Philosophically I am grounding my thesis in the tradition of critical realism and observing the data from the so called fact point of view. The data is seen as information of the practices of the field of Finland’s development policy.

In its development policy, Finland has been actively rooting out corruption of the public sector in developing countries. Tax havens and tax evasion have, however, been in the margins of Finland’s development policy. According to my interpretation the reason for this is a structure of selective state sovereignty. In this structure the key point is different attitude to state sovereignty, depending on what sort of illicit capital flight occurs. This leads to incoherent development policy in corruption issues. Major part of the corruption and the structures that make it possible are left unnoticed. This has serious implications in developing countries.