Rasismi-käsitteen käyttö maahanmuutto- ja monikulttuurisuusargumentaatiossa

Abstract

Työssä tarkastellaan rasismi-käsitteen käyttöä argumentaatiossa. Eri osapuolille rasismi tässä tapauksessa lähtökohtaisesti oletettuna tarkoittaa eri asioita ja sillä viitataan erilaisiin asioihin. Rasismi ymmärretään tutkimuksessa eräänlaisena suljettuna käsitteenä. Aineiston analyysissä on käytetty Chaïm Perelmanin retoriikkateoriassaan muotoilemaa käsitteistöä. Aineistoa tarkastellaan kolmesta eri argumentointinäkökulmasta, joita ovat julkinen maahanmuuttopolitiikka, arjen sosiaalinen kanssakäyminen sekä journalistien näkökulma.

Julkinen maahanmuuttopolitiikka määrittää rasismin talouden kautta, kun taas arjessa rasismi määritellään yhteisössä olemisen ja yhteisen tekemisen näkökulmasta. Journalistien rasismi-käsitys puolestaan nousee vahvoista humanistisista suvaitsevaisuusarvoista.

Maahanmuuttopolitiikassa kuntien tasolla kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, millä tavalla paikallista väestöä maahanmuuttopolitiikasta, maahanmuuttajista ja kotouttamisesta informoidaan. Olisi tärkeää pitää paikallinen väestö maahanmuuttotilanteen tasalla sekä vastuullisina toimijoina mukana maahanmuuttopolitiikan sekä kotoutumisen edistämisessä. Nykyinen, maahanmuuton ja erityisesti kotoutumisen näkeminen ensisijaisesti viranomaisten hallinnoimana ja määrittelemänä asiana saattaa johtaa siihen, että väestö siirtää vastuuta rasistisista ilmiöistä ja asenteista pois itsestään, esimerkiksi paikalliselle poliisille. Eli kun hallinnon taholla ajatellaan rasististen asenteiden elävän kansan keskuudessa, kansan keskuudessa puolestaan luotetaan siihen, että hallinnon taholta ongelma korjataan tavalla tai toisella. Oma vastuu rasististen asenteiden kitkemisestä sekä itsestä että ympäristöstä hämärtyy.

Journalistit ovat paljon vartijoita median antamien mahdollisuuksien kentällä. Heidän näkemyksensä rasismista on humanistisiin arvoihin perustuvaa: rasismi ja sen olemassaolo, kuin myös rasistit loukkaavat humanistisia arvoja. On hyvin ymmärrettävää, että tästä näkökulmasta katsoen on vaikeaa hyväksyä minkäänlaista muuta näkemystä vierasmaalaisiin kohdistuvasta epäluulosta. Mutta rasismin olemassaolon perimmäiset syyt eivät todennäköisesti katoa sillä, että kaikenlaisesta vieraan pelosta tehdään rangaistava rikos. Jos rasismiin reagoidaan syytösten pelossa, tai jo syytettynä, tai sen takia, että rasismia kuuluu vastustaa, koska sen vastustaminen on yleisen mielipiteen määräämä kyseenalaistamaton totuus ja normi, toiminta – vaikkakin se tähtää perustellusti kaikille hyvään lopputulokseen – lähtee kuitenkin liikkeelle vääristä lähtökohdista. Suvaitsevaisuuden normiin takertuminen alkaakin määritellä mitä, ketä ja millä tavalla on suvaittavaa suvaita.