Luonnon ja ympäristön sosiaalisten merkitysten rakentuminen luokkateoreettisena ja hierarkiaan liittyvänä kysymyksenä
Ojaluoto, Asko (2009)
There are no files associated with this item.
Ojaluoto, Asko
Lapin yliopisto
2009
openAccess
Tiivistelmä
Eräs käsite, joka on tullut yhä useammin esille sosiologiassa on ympäristöasennoituminen, ja nykyisellään ympäristöön liittyvät kysymykset ovat eräs keskeinen haaste sosiologiselle teorialle. Aiempi ympäristökysymyksiä koskeva tutkimus on paljolti pyrkinyt esimerkiksi määrittelemään ympäristöä
sosiaalisena konstruktiona tai sitten pyrkinyt selvittämään ilman määriteltyä teoreettista näkökulmaa yhteiskunnassa esiintyviksi nähtyjä ympäristöasenteita.
Tutkielma pyrkii tarkastelemaan ympäristöä asenteellisesti ja diskursiivisesti, mutta myös huomioimaan millä tavalla ympäristökysymykset ovat ihmisten toiminnassa vaikuttavia ja näin reaalisia. Nyt käytetyssä näkökulmassa voikin nähdä, että ympäristö on reaalinen mm. sosiaalisessa toiminnassa ilmentyvänä.
Ympäristökysymykset ovat usealla tavalla merkityksellisiä suhteessa esimerkiksi luokkiin tai sitten suhteessa materialistiseen tuotantoon ja uusintamiseen.
Teoreettinen näkökulma, jota tutkielmassa käytettiin voi olla poikkeuksellinen verrattuna usein käytettyyn sosiologiseen teoriaan. Kuitenkin voidaan nähdä, että laajasti perusteltu näkökulma muokkaa keskeisesti tulkintaa ja pyrkii vastaamaan ympäristöä ja luontoa koskeviin kysymyksiin, joita on esiintynyt nykyään. Sovellettuna näkökulmana käytetty teoreettisuus merkitsee mm. luokkien tarkastelua. Aineistona ympäristöön liittyvien merkityksien tulkinnassa toimi ympäristökysymyksiä koskeva kyselytutkimus. Menetelmät aineiston analysoinnissa olivat korrelaatioiden tarkastelu teoreettisesta näkökulmasta mielekkäistä kysymyksistä. Tässä yhdistettiin kvalitatiivista aineiston tarkastelua kvantitatiivisiin menetelmiin, jotta voitaisiin kuvata luokkien olemassaoloon liittyvää ideologisuutta ja ympäristönsuojeluun suhtautumista erilaisten kysymysten ja sosiaalisten asemien avulla. Aineiston tarkastelu ja tulkinta toivat esille, että ympäristöä koskevat merkitykset voivat olla erillään luokista ja ideologisesta. Käytetystä teoreettisesta näkökulmasta ympäristöä koskevia asenteita voisi tulkita silti vielä esimerkiksi ideologiaan liittyvänä vieraantumisena. Näin osaltaan, koska tarkastellulla ympäristöasennoitumisella ei ollut merkittävää yhteyttä ideologiseksi tulkittavaan asennoitumiseen ja sosiaalisiin asemiin. Teoreettinen näkökulma ei tullut kumotuksi tässä, vaan ennemmin loi jatkokysymyksiä ympäristöasennoitumisen erilaisista tulkinnoista. Ympäristökysymykset voivat saada useita merkityksiä, mutta ihmisten toiminta muovaa kuitenkin käsitteet, joilla on laajempi merkitys ja jotka voivat tulla myös tutkimuksen kiinnostuksen kohteeksi. Ihmisten toiminnan selvittäminen yhteydessä ympäristöä koskeviin kysymyksiin on tutkielman eräs päämäärä.

Kokoelmat
- Pro gradut [4089]