Fyysinen aktiivisuus yläkoulussa : yläkoulun pihalle rakennettujen liikuntapaikkojen mahdollinen yhteys oppilaiden fyysiseen aktiivisuuteen välitunnilla sekä muita yläkoululaisen fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä
Ahokas, Iina (2014)
Ahokas, Iina
Lapin yliopisto
2014
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201504071038
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201504071038
Tiivistelmä
Tutkimukseni aihe on yläkoululaisten fyysinen aktiivisuus, erityisesti välitunnilla. Toteutin tutkimukseni Polarin aktiivisuusmittareiden ja kyselylomakkeen avulla. Tutkimukseni tuloksista selviää, että koulupihalle rakennetut liikuntapaikat eivät innosta yläkoululaisia liikkumaan aiempaa enempää. Kahdeksannen luokan kevään ja yhdeksännen luokan kevään välillä oppilaiden fyysinen aktiivisuus väheni hieman, mikä on aikaisempien tutkimusten perusteella täysin normaalia. Voi olla, että passiivisiin välitunteihin tottuneet oppilaat eivät yläkoulun viimeisenä lukuvuotena enää osanneet omaksua uutta aktiivisempaa välituntikulttuuria.
Suurimmalla osalla oppilaista liikuntasuositukset jäävät täyttymättä. Vain noin viidesosa ilmoitti liikkuneensa vähintään tunnin joka päivä edellisen seitsemän päivän aikana. Monien oppilaiden vapaa-ajasta iso osa näyttäisi kuluvan ruudun äärellä istumiseen. aktiiviselta tekemiseltä

Kokoelmat
- Pro gradut [4083]