Oikaisuvaatimusmenettelystä ja sen tehokkuudesta erityisesti sosiaalihuollossa
Valkonen, Tanja (2015)
Lapin yliopisto
2015
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201504241082
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201504241082
Tiivistelmä
Tutkimuksen kohteena on hallinnon sisäinen muutoksenhakukeino, oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimusmenettelyssä hallintoviranomainen tutkii lakiin perustuvasta vaatimuksesta sen, rasittaako muutoksenhaun kohteena olevaa päätöstä oikaisuvaatimuksessa väitetty virhe. Oikaisuvaatimusvaiheen jälkeen asia voidaan tarvittaessa saattaa valituksella hallintotuomioistuimen tutkittavaksi. Yleissäännökset oikaisuvaatimusmenettelystä sisältyvät hallintolain (434/2003) 7 a lukuun. Varsinaisesti järjestelmä perustuu hallinnonalakohtaiseen erityissääntelyyn.
Tutkielma kuuluu yleishallinto-oikeuden alaan. Toteutustapa on oikeusdogmaattinen. Paikoin hyödynnetään oikeushistoriallista, oikeusvertailevaa ja empiiristä tutkimusotetta. Tutkielmassa luodaan yleiskuva oikaisuvaatimusjärjestelmän kehitysvaiheista ja nykytilasta. Empiirisessä osiossa tarkastellaan oikaisuvaatimusmenettelyn toimivuutta käytännössä yhdellä hallinnon osa-alueella, sosiaalihuollossa. Lopuksi arvioidaan oikaisuvaatimuksen tehokkuutta oikeussuojakeinona ja esitetään kehittämisehdotuksia tulevaisuuden varalle.
Parhaimmillaan asianosainen saa virheellisen päätöksen korjatuksi oikaisuvaatimusmenettelyssä nopeasti, joustavasti ja edullisesti. Empiirisen tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, ettei oikaisuvaatimusmenettely toimi sosiaalihuollossa läheskään optimaalisella tasolla: paikallisissa lautakunnissa päätöksiä muutetaan harvoin, ja useimmiten kansalainen saa oikeussuojaa vasta tuomioistuimesta. Erityisen ongelmallisia kansalaisen oikeusturvan kannalta ovat yksittäisen viranhaltijan suorittamat itseoikaisut silloin, kun oikaisuvaatimus hyväksytään vain osittain ja muilta osin muutoksenhaku tyrehtyy etenemättä koskaan edes lautakuntavaiheeseen. Suurimmat puutteet oikaisuvaatimusmenettelyssä liittyvät sen institutionaaliseen tehokkuuteen (riippumattomuuteen ensivaiheen päätöksenteosta) sekä materiaaliseen tehokkuuteen (tosiasialliseen tehokkuuteen), joihin tulisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.
Tutkielma kuuluu yleishallinto-oikeuden alaan. Toteutustapa on oikeusdogmaattinen. Paikoin hyödynnetään oikeushistoriallista, oikeusvertailevaa ja empiiristä tutkimusotetta. Tutkielmassa luodaan yleiskuva oikaisuvaatimusjärjestelmän kehitysvaiheista ja nykytilasta. Empiirisessä osiossa tarkastellaan oikaisuvaatimusmenettelyn toimivuutta käytännössä yhdellä hallinnon osa-alueella, sosiaalihuollossa. Lopuksi arvioidaan oikaisuvaatimuksen tehokkuutta oikeussuojakeinona ja esitetään kehittämisehdotuksia tulevaisuuden varalle.
Parhaimmillaan asianosainen saa virheellisen päätöksen korjatuksi oikaisuvaatimusmenettelyssä nopeasti, joustavasti ja edullisesti. Empiirisen tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, ettei oikaisuvaatimusmenettely toimi sosiaalihuollossa läheskään optimaalisella tasolla: paikallisissa lautakunnissa päätöksiä muutetaan harvoin, ja useimmiten kansalainen saa oikeussuojaa vasta tuomioistuimesta. Erityisen ongelmallisia kansalaisen oikeusturvan kannalta ovat yksittäisen viranhaltijan suorittamat itseoikaisut silloin, kun oikaisuvaatimus hyväksytään vain osittain ja muilta osin muutoksenhaku tyrehtyy etenemättä koskaan edes lautakuntavaiheeseen. Suurimmat puutteet oikaisuvaatimusmenettelyssä liittyvät sen institutionaaliseen tehokkuuteen (riippumattomuuteen ensivaiheen päätöksenteosta) sekä materiaaliseen tehokkuuteen (tosiasialliseen tehokkuuteen), joihin tulisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.
Kokoelmat
- Pro gradut [3934]