Naisten suhtautuminen omaan väkivaltaisuuteensa parisuhteessa

Abstract

Tutkimuksessa tarkasteltiin naisten suhtautumista omaan väkivaltaiseen käyttäytymiseensä parisuhteessa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää naisten käsityksiä omasta toiminnastaan väkivaltaa tehneinä osapuolina. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös naisten toimijuutta suhtautumistapoja määrittävänä tekijänä.

Tutkielman alkuosassa väkivaltaa parisuhteessa tarkasteltiin tutkimuskirjallisuuteen pohjautuen miestapaisena ilmiönä, jossa naisen väkivaltaisuus on yhä vähän tutkittu ja suhteellisen marginaalinen ilmiö parisuhdeväkivallan tutkimuksen kentällä. Naisen tekemä väkivalta ei sovi konservatiivisiin näkemyksiin naisesta väkivallattomana sukupuolena, mikä on omiaan vaikeuttamaan ilmiön tunnistamista ja sen kitkemistä parisuhteen ongelmana. Tutkimuksen empiirinen osio toteutettiin valmiin kyselylomakeaineiston pohjalta sisällönanalyysin metodein, jossa tulkintoja vahvistavana välineenä toimi hermeneuttinen kehä. Vuonna 2001 kerätty kyselylomakeaineisto pohjautuu Helsingin Sanomissa julkaistuun kyselyyn perheväkivallasta, jossa yhtenä teema-alueena on tutkimukseni kohteena ollut parisuhdeväkivalta. Kyselyn toteuttaja on Tampereen Yliopisto ja vastaavana tutkijana toimi Reetta Räty. Aineisto muodostuu 140 naisen avovastauksesta, jota tutkimuksessa tarkasteltiin kvalitatiivisin menetelmin. Bergerin ja Luckmannin (1966) lanseeraaman sosiaalisen konstruktionismi -teorian myötä suhtautumistapojen nähtiin tutkimuksessa syntyvän vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, jossa käytetyn kielen avulla yksilö muokkaa suhtautumistapojaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Tutkielman tuloksena päädyttiin siihen, että naisten suhde omaan väkivaltakäyttäytymiseensä on aiempia tutkimuksia vahvistavasti pääosin syyllisyyttä ja katumusta osoittava, jossa naiset tuomitsivat väkivallan ehdoitta. Tutkimuksessa väkivallan oikeuttamista ilmeni myös jossain määrin, mutta se kytkeytyi pääasiassa kumppanin aloitteelliselta väkivallalta puolustautumiseen. Vain pieni vähemmistö oikeutti väkivallan itsekkäin, omaehtoisin pyrkimyksin. Tällöin naisten kyvyssä tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan esiintyi puutteita, mikä ilmeni naisten kumppania arvottavassa ja leimaavassa puheenparressa. Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin myös, että teon oikeuttaminen vahvistui naisen koettua rakentavien toimintavaihtoehtojen puutetta. Tästä johtuen väkivallan kierre olisikin mahdollista katkaista palvelujärjestelmien varhaisella puuttumisella väkivaltaa ennaltaehkäiseviin tuen tarpeisiin.