Sitä että mitä tunnet itse itsestäsi : nuorten tulkintoja itsetunnosta ja sen tukemisen keinoista
Räsänen, Aino (2015)
Räsänen, Aino
Lapin yliopisto
2015
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201506051140

Tiivistelmä
Itsetunnolla on tärkeä rooli nuoren kasvussa ja kehityksessä, sillä itsetunto vaikuttaa yksilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tutkimuksessa tutkin yhdeksäsluokkalaisten nuorten antamia merkityksiä itsetunnolle. Tutkimuksen avulla selvitin, minkälaiset asiat ovat merkityksellisiä nuorten itsetunnon kehittymisen kannalta ja miten nuorten määrittelevät itsetunto-käsitteen. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä nuorten itsetunnon kehittymiseen vaikuttaneista kokemuksista ja asioista.
Tutkimus toteutettiin käyttäen fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimusaineisto on kerätty avoimia kysymyksiä sisältäneellä kyselylomakkeella joulukuussa 2014. Tutkimukseen osallistui erään peruskoulun kaksikymmentäkaksi yhdeksäsluokkalaista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysimenetelmällä, jonka lisäksi analyysissä käytetiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tutkimustulosten mukaan oppilaat tulkitsivat itsetunnon tarkoittavan yksilön itsensä tuntemista ja arvostamista. Itsetunnon kehittymiseen nähtiin vaikuttavan perhe ja heiltä saatava tuki, kaverit, media, koulu ja opettajien toiminta sekä erilaiset elämänkokemukset. Oppilaiden mukaan itsetunnon merkitystä kuvasivat kolme asiaa. Itsetunnon koettiin vaikuttavan nuoren toimintaan ja käyttäytymiseen, nuoren sosiaalisiin suhteisiin ja nuoren itsensä kokemiseen.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4533]