Aistikaaos: - taidemuseon ja opettajankoulutuksen museopedagogisen yhteistyön kehittäminen saavutettavuuden edistämiseksi
Bräysy, Päivi (2015)
Bräysy, Päivi
Lapin yliopisto
2015
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201506111148

Tiivistelmä
Pro gradu-tutkielmani käsittelee saavutettavuuden ja moniammatillisen yhteistyön
edistämistä taidekasvatuksellisessa projektissa Oulun taidemuseon ja Oulun yliopiston
välillä. Moniaistisuuteen perustuvassa Aistikaaos näyttelykokonaisuudessa pyrittiin
parantamaan taidemuseon tarjoaman kulttuuripalvelun saavutettavuutta. Näyttelyyn
liittyvää työpajatoimintaa kehitettiin toiminnallisen museopedagogiikan keinoin
vuorovaikutuksellisempaan suuntaan kohderyhmänään erityisryhmät. Työpajaohjaajina
toimivat luokanopettajaopiskelijat Oulun yliopistosta ja neljä kuvataidekasvatuksen
opiskelijaa Lapin yliopistosta. Laajassa pilottiprojektissa mahdollistui saavutettavan
museopedagogiikan kehittäminen yhteistyössä yliopiston ja taidemuseon kesken.
Tutkimusmetodologisena otteena tutkimuksessa yhdistyvät kehittävä työntutkimus,
toimintatutkimuksen kommunikatiivinen suuntaus ja toimintatiede sekä työelämän
tutkimusavusteinen kehittäminen. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin projektia
organisoivien asiantuntijoiden kokemuksia moniammatillisena yhteistyönä tehdystä
taidekasvatusprojektista. Tutkimuksessa kuvaillaan ja analysoidaan Aistikaaoksessa
suunniteltuja ja toteutettuja tekoja saavutettavuuden edistämiseksi. Analyysin kohteena
on myös projektin organisoituminen moniammatillisessa yhteistyössä taidemuseon ja
opettajankoulutuksen kesken.
Tutkimusaineisto koostuu projektin kokousmuistioista, taidemuseon
toimintakertomuksista, museopedagogisesta tutkimuskirjallisuudesta ja
projektikirjallisuudesta. Pääosassa on yksilöhaastattelujen ja stimuloidun
ryhmähaastattelun avulla koottu reflektioaineisto, josta toimintatutkijana todennan
projektissa tekemiäni havaintoja. Aineiston analyysissa käytettyjä metodeja ovat karkea
luokittelu, teemoittelu, sisällönanalyysi ja abduktiivinen päättely.
Tutkimustulosten mukaan Aistikaaoksen moniaistisella näyttelyllä ja työpajatoiminnalla
onnistuttiin saamaan uusia yleisöjä museolle. Projekti onnistui tavoittamaan
erityisryhmät uusina asiakkaina ja nosti saavutettavuuden taidemuseon kehittämisen
kohteeksi. Projektissa tavoiteltu verkostoituminen erityisjärjestöjen kanssa jäi kuitenkin
tavoiteltua vähemmäksi. Aistikaaos loi pohjaa institutionaaliselle yhteistyölle
museopedagogiikan ja saavutettavuuden kehittämiseksi. Yhteisen projektitoimintamallin
kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua ja kiinnostusta sekä organisatorisia
mahdollisuuksia kehittää yhteistoimintaa. Chaos of the Senses exhibition was a starting point to an Art Educational Project between the Oulu Museum of Art (OMA) and the Oulu University Department of Educational Sciences and Teacher Education. Students from the Primary Teacher Education Programme planned workshops and guided multisensory tours to the exhibition held in OMA. This way they participated in developing multiple Art Education Practices in museum as a learning environment. Also four students from the Faculty of Art and Design at the University of Lapland participated to this collaborative effort.
Thesis is an Action research in project. Purpose of this thesis is to introduce experiences of organizing an Art Educational project between Art Museum and Teacher Education. Actions promoting accessibility in the project are described and analysized in the research. The second analysis focuses on collaboration between the project organisators.
Research data is a combination of memos of meetings, survey of Art Education and accessibility development in the Oulu Museum of Art and research literature of Museum Education and Projects. The analysis in based on solo interviews and a group interview of the teachers and museum educator that organised the project. Data is analysized by thematising, content analysis and abductive deducing.
The Exhibitions aim was to get new audiences to museums in which it succeeded. The Project managed to bring up the importance of developing more Inclusive Art Practises. Museum has to take Audiences to the core in order to become an Inclusive and Accessible Museum. This was a pilot project in a large scale between these two institutions. To enhance the co-operation between the Museum and the University both organisations must have interest and resources to plan project work in a long term perspective.
edistämistä taidekasvatuksellisessa projektissa Oulun taidemuseon ja Oulun yliopiston
välillä. Moniaistisuuteen perustuvassa Aistikaaos näyttelykokonaisuudessa pyrittiin
parantamaan taidemuseon tarjoaman kulttuuripalvelun saavutettavuutta. Näyttelyyn
liittyvää työpajatoimintaa kehitettiin toiminnallisen museopedagogiikan keinoin
vuorovaikutuksellisempaan suuntaan kohderyhmänään erityisryhmät. Työpajaohjaajina
toimivat luokanopettajaopiskelijat Oulun yliopistosta ja neljä kuvataidekasvatuksen
opiskelijaa Lapin yliopistosta. Laajassa pilottiprojektissa mahdollistui saavutettavan
museopedagogiikan kehittäminen yhteistyössä yliopiston ja taidemuseon kesken.
Tutkimusmetodologisena otteena tutkimuksessa yhdistyvät kehittävä työntutkimus,
toimintatutkimuksen kommunikatiivinen suuntaus ja toimintatiede sekä työelämän
tutkimusavusteinen kehittäminen. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin projektia
organisoivien asiantuntijoiden kokemuksia moniammatillisena yhteistyönä tehdystä
taidekasvatusprojektista. Tutkimuksessa kuvaillaan ja analysoidaan Aistikaaoksessa
suunniteltuja ja toteutettuja tekoja saavutettavuuden edistämiseksi. Analyysin kohteena
on myös projektin organisoituminen moniammatillisessa yhteistyössä taidemuseon ja
opettajankoulutuksen kesken.
Tutkimusaineisto koostuu projektin kokousmuistioista, taidemuseon
toimintakertomuksista, museopedagogisesta tutkimuskirjallisuudesta ja
projektikirjallisuudesta. Pääosassa on yksilöhaastattelujen ja stimuloidun
ryhmähaastattelun avulla koottu reflektioaineisto, josta toimintatutkijana todennan
projektissa tekemiäni havaintoja. Aineiston analyysissa käytettyjä metodeja ovat karkea
luokittelu, teemoittelu, sisällönanalyysi ja abduktiivinen päättely.
Tutkimustulosten mukaan Aistikaaoksen moniaistisella näyttelyllä ja työpajatoiminnalla
onnistuttiin saamaan uusia yleisöjä museolle. Projekti onnistui tavoittamaan
erityisryhmät uusina asiakkaina ja nosti saavutettavuuden taidemuseon kehittämisen
kohteeksi. Projektissa tavoiteltu verkostoituminen erityisjärjestöjen kanssa jäi kuitenkin
tavoiteltua vähemmäksi. Aistikaaos loi pohjaa institutionaaliselle yhteistyölle
museopedagogiikan ja saavutettavuuden kehittämiseksi. Yhteisen projektitoimintamallin
kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua ja kiinnostusta sekä organisatorisia
mahdollisuuksia kehittää yhteistoimintaa.
Thesis is an Action research in project. Purpose of this thesis is to introduce experiences of organizing an Art Educational project between Art Museum and Teacher Education. Actions promoting accessibility in the project are described and analysized in the research. The second analysis focuses on collaboration between the project organisators.
Research data is a combination of memos of meetings, survey of Art Education and accessibility development in the Oulu Museum of Art and research literature of Museum Education and Projects. The analysis in based on solo interviews and a group interview of the teachers and museum educator that organised the project. Data is analysized by thematising, content analysis and abductive deducing.
The Exhibitions aim was to get new audiences to museums in which it succeeded. The Project managed to bring up the importance of developing more Inclusive Art Practises. Museum has to take Audiences to the core in order to become an Inclusive and Accessible Museum. This was a pilot project in a large scale between these two institutions. To enhance the co-operation between the Museum and the University both organisations must have interest and resources to plan project work in a long term perspective.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4535]