Valtionhallinnon ja kansalaisen välisen valtasuhteen määrittyminen suomalaisessa demokratiapolitiikan diskurssissa

Abstract

Tämä tutkimus käsittelee suomalaisen demokratian kehittämisen prosessia eli ns. demokratiapolitiikkaa analysoimalla tapaa, jolla sen puitteissa julkaistuissa valtionhallinnon asiakirjoissa puhutaan demokratiasta sekä argumentoidaan ja todistellaan osallistuvan demokratian kehittämisen puolesta. Osoitan, kuinka diskurssissa luodaan vaihtoehtoja rajoittava näkökulma demokratian kehittämiseen, jossa kansalaisten ajattelullisia kyvykkyyksiä korostava moraalinen demokratiakäsitys jätetään käsittelemättä mahdollisena vaihtoehtona. Valtionhallinto luo itsestään kuvaa neutraalina kansalaisten osallistumismahdollisuuksien edistäjänä, vaikka itse asiassa sen mahdollisuudet määrittää demokratian luonnetta ja sitä, milloin demokratia toimii, kasvavat. Valtionhallinnolle keskitetään välineitä mitata kansalaisten poliittista osallistumista ja ohjata kansalaisia poliittisina toimijoina. Poliittisen järjestelmän legitimiteetin kasvattamiseksi kansalaiset pyritään saamaan osallistumaan lisäämällä vaikutusmahdollisuuksia vaalien välillä sekä osallistavalla demokratiakasvatuksella. Asiakirjoissa käytetty osallistumisen termistö heikentää osaltaan kansalaisten mahdollisuuksia ymmärtää omaa valtaansa. Uusista osallistumisen kanavista puhutaan suorana vaikuttamisena, mutta ne eivät kuitenkaan sisällä mahdollisuuksia suoraan valtaan. Osallistuvassa demokratiakasvatuksessa painotetaan käytännön toiminnan kautta oppimista, joka sosiaalistaa tottumisen kautta vallitsevan järjestelmän arvoon. Demokratiapolitiikassa luodaan yksinkertaistavan tutkimustiedon kautta tapa ajatella kansalaisen valtaa, jossa ei oteta huomioon kansalaisen autonomiaan ja arvojen ajatteluun kohdistuvaa vaikuttamista. Näin valtionhallinnon tapa ohjata kansalaisten poliittista toimijuutta jää kansalaisten kriittisen ajattelukyvyn ulkopuolelle.