Prosenttikerhon organisaatiokulttuuri jäsentensä kokemana
Salo, Emmi (2015)
Salo, Emmi
Lapin yliopisto
2015
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimuksessani selvitän, millainen on prosenttikerhon organisaatiokulttuuri jäsentensä kokemana. Tavoitteeni on antaa prosenttikerholaisille ääni ja avata heidän kokemuksiaan kerhonsa organisaatiokulttuurista. Organisaatiokulttuurilla tarkoitan tässä tutkimuksessa kulttuuria, joka koostuu perusolettamuksista, arvoista, perspektiiveistä ja konkreettisista tuloksista.
Tutkimukseni perustuu fenomenologiseen metodiin. Fenomenologia tutkii niitä kokemuksen muotoja, joiden kautta olemme kosketuksissa ympäröivään todellisuuteen. Tutkimukseni toteutui haastattelemalla neljää moottoripyöräkerholaista saman kerhon sisältä. Tutkimukseni analysoin Giorgin fenomenologisella metodilla ja tuloksena esitän yhden yleisen merkitysverkoston, jossa on kaikkien neljän tutkittavan yhteiset kokemukset. Tutkimukseni toisena tuloksena esitän määrittelyn prosenttikerhosta jäsentensä kokemana. Se tuo lisätietoa organisaatiokulttuurin tarkasteluun ja on myös itsessään tärkeä tiedonlähde siitä, mitä prosenttikerhot ovat jäsentensä kokemana.
Tutkimukseni tulosten mukaan prosenttikerhon organisaatiokulttuuri on jäsentensä kokemana verkosto, jossa vallitsee lojaalius ja kunnioitus kerhoa ja jäseniä kohtaan. Tämä näyttäytyy myös palautteen muodossa. Kaikilla on sananvapaus antaa palautetta, ja sitä pidetään tärkeänä. Kerho on ennen kaikkea elämäntapa, johon kuuluu yhteinen moottoripyöräilyharrastus. Kerho on lisäksi jäsentensä kokemuksissa hyvin aktiivinen erilaisten reissujen ja tapahtumien suhteen. Kerhon toiminta on myös tässä suhteessa hyvin organisoitua. Menot ovat yhdessä sovittu ja ne ovat kaikille tiedossa. Kerhossa vallitsee järjestys ja tietynlaiset pelisäännöt. Kaikille yhteinen kokemus on myös se, että kerhoon tultuaan jokaisella on ollut siellä ainakin yksi tuttu jäsen. Kerhoon kuuluminen on jokaiselle jäsenelle hyvä valinta.
Prosenttikerhon organisaatiokulttuuria voidaan kuvata vahvaksi, mutta se jättää myös tilaa luovuudelle, tulkinnalle ja toisin toimimiselle. Kerhossa vallitsee yhteisöllisyys, jossa korostuu uskollisuus kerhoa ja sen jäseniä kohtaan, yhteinen moottoripyöräilyharrastus ja kerhon merkitys ennen kaikkea elämäntapana.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4439]