Aktiivisen kansalaisen jäljillä : Kansallisen Kokoomuksen kansalaisuuskäsitys

Abstract

Yhteiskuntatieteissä on esitetty, että kansalaisuuden hegemoniseksi muodoksi on noussut aktiivinen kansalainen. Aktiivinen kansalaisuus on kansalaisuuden muoto, jossa korostetaan yksilön omaa aktiivisuutta suhteessa omaan ja läheistensä elämään. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen sitä, millaista kansalaisuutta Kansallista Kokoomusta edustavat kansanedustajat luovat puheissaan. Tutkielmani tarkoituksena on paikantaa kokoomuksen asema suomalaisessa aktiivisen kansalaisuuden diskurssissa. Aineistona käytän YLE Puhe - radiokanavan Päivän kansanedustaja - sarjan haastatteluita vuosilta 2011–2015.

Aineiston analysoimiseksi olen kehittänyt analyyttisen työkalun, eli kansalaisuuden kuusijaon. Kansalaisuuden kuusijako on klassisten kansalaisuuskeskustelujen pohjalta syntynyt tapa jäsentää kansalaisuutta. Kansalaisuuden kuusijako sisältää nimensä mukaisesti kuusi kansalaisen käsitteeseen liittyvää ulottuvuutta: millaisia toimijoita kansalaiset ovat, millaisia toimijoita heidän tulisi olla, mihin tilalliseen ulottuvuuteen heidät sijoitetaan, mikä on heidän suhteensa niin valtioon kuin markkinoihin ja eroavatko kansalaiset tosistaan. Sovellan kansalaisuuden kuusijakoa teorialähtöiseen sisällönanalyysiin. Analyysia tehdessäni huomioin myös sen diskursiivisen rakenteen, jonka puitteissa kansanedustajat toimivat.

Kokoomuksen kansanedustajien kansalaisuuskäsityksien pohjalla on vahva käsitys kansalaisista omaa taloudellista etuaan tavoittelevina, rationaalisina toimijoina. Kansalaisuuden ensisijaiseksi muodoksi tarjotaan työ- ja yrittäjäkansalaisuutta, eli kansalaisuutta, joka velvoittaa yksilön työhön. Kansanedustajien mukaan yhteiskunnan institutionaaliset rakenteet pitäisi järjestää niin, että ne kannustavat rationaalista valitsijaa työntekoon ja yrittäjyyteen. Kansalaisuuden pääasiallinen areena nivoutuu yhteen työkansalaisen kanssa – kansalaisen pitää joko työskennellä työmarkkinoilla tai ainakin aktiivisesti pyrkiä kohti työmarkkinoita. Lisäksi kansalaiselta edellytetään yksityisen elämän alueella tapahtuvaa hoivaa ja välittämistä. Valtion ja kansalaisen välistä suhdetta pidetään monin paikoin kansalaisia passivoivana: epäkannustava työpolitiikka, raskas sääntely ja oikeuksien ja velvollisuuksien epäsuhta ovat omiaan passivoimaan kansalaisia. Markkinoiden ja kansalaisten hyvinvoinnin välillä taas rakennetaan vahva yhteys: yhtäältä markkinoiden tahtoon on sopeuduttava hyvinvoinnin vuoksi ja toisaalta markkinat ja hyvä taloudenpito ovat tapoja tuottaa uutta hyvinvointia.