Riskit virrassa : erilaiset tulevaisuuden kuvat eduskunnan ydinvoimakeskusteluissa

Abstract

Suomalaisessa yhteiskuntatieteellisessä ydinvoimatutkimuksessa on havaittu, että ydinvoiman periaatelupia käsittelevissä eduskunnan keskusteluissa riskien rooli on pienentynyt. Tutkimuksessani selvitän, mitä katoaville riskeille on tapahtunut. Etsin vastauksia kysymyksiin, millä tavalla riskipuhe on muuttunut eduskunnan ydinvoimalinjassa tapahtuneen käänteen myötä ja mikä tätä muutosta selittää. Teknologiassa tapahtunut edistys ei riitä selittämään riskien merkityksen vähenemistä.

Tutkimukseni on asetelmaltaan konstruktivistinen ja käsittelen riskin käsitettä sosiaalisesti rakentuvana ilmiönä. Nick J. Foxin riskin postmoderniin epistemologiaan nojaten katson, että myös vaarat, joihin riskeillä viitataan, ovat sosiaalisia konstruktioita: ne eivät ole todellisuudessa objektiivisesti havaittavissa olevia ilmiöitä vaan ilmiöt muuttuvat vaaroiksi subjektiivisen arviointiprosessin välityksellä. Riskin käsite on olemassa, koska elämme yhteiskunnassa, jossa nopeasti kehittyvällä teknologialla aiheutamme yhä suurempaa tuhoa ympärillemme, ja koska pystymme myös havainnoimaan syntynyttä tuhoa. Ulrich Beckin riskiyhteiskunnan käsite muodostaakin teoreettisen pohjan, jota vasten peilaan keskusteluissa esiintyvää riskipuhetta. Tutkimuksessani analysoin ydinvoiman kannattajien ja vastustajien suhdetta teknologiaan ja moderniin yhteiskuntaan. Tarkastelen, miten suhde moderniin ja teknologiaan vaikuttaa kansanedustajien havaitsemiin riskeihin. Teoriaohjautuvan sisällönanalyysin avulla erittelen eduskunnan 2010 vuoden ydinvoimakeskusteluista tulevaisuuteen ulottuvia uhkakuvia ja mahdollisuuksia. Riskin otolla on aina kaksi puolta, voiton ja häviön mahdollisuus. Esiin nousseet riskit jaottelen viiden eri teeman alle: teknologian, ympäristön, talouden, vastuunjaon ja kansallisenturvallisuuden. Sekä ydinvoiman kannattajat että vastustajat löysivät uhkia ja mahdollisuuksia kaikkien näiden teemojen sisältä.

Riskit eivät ole kadonneet eduskunnan ydinvoimakeskusteluista, mutta sosiaalisesti tuotettuina ilmiöinä riskit muuttuvat ja vaihtuvat. Sekä riskit että vaarat konstruoituvat käytössä olevan tiedon ja elettyjen kokemusten kautta. Erilaiset tietopohjat selittävätkin, miksi me kaikki emme havaitse samoja riskejä ympäristössämme. Eduskunnan ydinvoimakeskusteluissa kansanedustajien suhteella moderniin on yhteys siihen millaisia riskejä nämä havaitsivat tulevaisuushorisontissa. Kiinteä luottamussuhde teollisuusyhteiskuntaan ja kasvutalouteen tuottaa toisenlaisia näköaloja kuin ympäristön kantokyvyn rajallisuuden tiedostaminen.