Sananvapaus ja vihapuhe

Abstract

Vihapuheella tarkoitetaan Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä, tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Aina ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vetää rajaa sananvapauden turvin esitettyjen poliittisten tai yhteiskunnallisesti merkityksellisten mielipiteiden ja rangaistavan kielenkäytön välille. Sananvapaus on demokraattisessa yhteiskunnassa perustavanlaatuinen oikeus. Kun vihapuheeseen puututaan lainsäädännön keinoin, kajotaan myös tähän yksilön tärkeään ihmis- ja perusoikeuteen. Vihapuheen ja sananvapauden välillä vallitsee perusoikeuksien kollisio. Tässä rikosoikeuden alaan lukeutuvassa oikeusdogmaattisessa tutkimuksessa tarkastellaan vihapuheen ja sananvapauden välistä jännitteistä suhdetta sekä sitä, miten tämä ristiriita on lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä ratkaistu. Suomen lainsäädännössä vihapuhetta vastaa lähinnä rikoslain 11 luvun 10 §:n kiihottaminen kanssanryhmää vastaan. Toinen vihapuheeseen läheisesti liittyvä pykälä kotimaisessa lainsäädännössä on rikoslain 17 luvun 10 §:n säännös uskonrauhan rikkomisesta. Tutkielmassa syvennytään näiden rikoslain pykälien tunnusmerkistöihin sekä niihin liittyviin tulkintaongelmiin. Tutkielmassa esitellään myös näiden kriminalisointien taustalla olevaa kansainvälistä lainsäädäntöä sekä kansainvälisiä sopimuksia. Tarkastelun kohteena on vihapuhetta koskevat kotimaiset oikeustapaukset sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vihapuheeseen liittyvä oikeuskäytäntö, jolla on ollut suuri vaikutus kotimaisen vihapuhetta koskevan laintulkinnan ja oikeuskäytännön muodostumiseen. Tutkimani aineisto koostuu käräjä- ja hovioikeuksista saamistani tuomioista oikeustapauksiin, jotka koskevat kansanryhmää vastaan kiihottamista ja uskonrauhan rikkomista 20 kuluneen vuoden ajalta sekä ainoasta korkeimman oikeuden ratkaisusta vihapuheeseen liittyen. Kotimainen oikeuskäytäntö on vielä melko uutta, eikä lain soveltaminen ja -tulkinta ole vielä täydellisesti ja järjestelmällisesti selkiytynyt. Vaikka myös ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö kärsii eräänlaisesta täsmällisyyden ja systemaattisuuden puutteesta, sen rooli kotimaisen vihapuheeseen liittyvän laintulkinnan selkiytymisessä ja kehityksessä tulee tulevien vuosien aikana olemaan hyvin merkittävä.