Palautteen merkitys oppimisen edistäjänä yliopisto-opiskelijoiden näkemyksen valossa
Polvi, Marianna (2015)
Polvi, Marianna
Lapin yliopisto
2015
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201508181279

Tiivistelmä
Tutkimus kuvaa yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia saamastaan palautteesta yliopisto-opinnoissa. Tutkimus keskittyy erityisesti siihen, miten opiskelijat kokevat palautteen vaikuttavan opintoihinsa ja millä tavalla he kehittäisivät yliopiston palautteenantoa. Tutkimuksen toteutus tapahtui laadullisin menetelmin avointa kyselylomaketta ja sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkimushenkilöt ovat Lapin yliopiston opiskelijoita kasvatustieteiden, yhteiskuntatieteiden ja taiteiden tiedekunnasta. Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa määrittelen hyvän ja huonon palautteen periaatteet ja käsittelen sen vaikutusta oppimiseen. Tuon myös esille mitä piirteitä liittyy palautteen antoon ja vastaanottamiseen. Käsittelen lisäksi palautteen osuutta yliopisto-opinnoissa.
Tutkimuksen tulosten perusteella palaute on opiskelijoiden kehittymisen ja oppimisen kannalta erittäin tärkeää. Suurin osa opiskelijoista kokee saamansa palautteen olleen opintojaan edistävää. Opiskelijoiden mukaan opintoja edistää monipuolinen, henkilökohtainen, kannustava ja rakentava palaute, joka antaa ohjeita oppimisen edistämiseksi. Suurin ongelma palautteenannossa on palautteen puute, opiskelijat kokevat saavansa aivan liian vähän palautetta, jolloin heidän on vaikea kehittyä. Muut palautteen antotapaan liittyvät ongelmat ovat palautteen väärä ajoittaminen ja lopputuloksen arvoa korostava palaute. Sisältöön liittyvät ongelmat ovat liian negatiivinen palaute, yleistyksiä sisältävä palaute ja epäolennainen palaute. Opiskelijoiden mielestä yliopiston palautekulttuurissa on kehitettävää. Opiskelijat haluavat kehittää palautteenantoa niin, että se olisi automaattinen käytäntö yliopiston kursseilla. Heidän mielestään opettajien täytyy sitoutua enemmän palautteen antamiseen. Opiskelijat tuovat esille palautte enantojärjestelmien kehittämistarpeen. He kokevat, että yliopistossamme pitäisi kehittää opettajan ja opiskelijan kannalta nopea, selkeä ja toimiva palautteenantojärjestelmä.
Saatuja tuloksia voidaan hyödyntää jatkotutkimuksissa tai palautteenantoa koskevassa kehittämistyössä. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia palautteenannon puutteellisuudesta.

Kokoelmat
- Pro gradut [4089]