Itsekriminointisuojan vaikutus todisteiden hyödyntämiskieltoihin

Abstract

Tutkielma käsittelee itsekriminointisuojaa rikosprosessin vastaajan oikeutena ja erityisesti sen jälkikäteistä suojaamiskeinoa, todisteen asettamista hyödyntämiskieltoon. Tutkielma on jaettu neljään pääjaksoon. Ensimmäisessä pääjaksossa käsitellään rikosprosessuaalisen itsekriminointisuojan normiperustaa, ulottuvuutta sekä siihen turvautumisesta tehtäviä johtopäätöksiä. Toinen pääjakso koostuu yleisesti todisteiden hyödyntämiskieltojen käsittelystä ja kolmannessa jaksossa käsitellään itsekriminointisuojaa loukkaamalla saadun todisteen hyödyntämiskieltoa. Neljäs pääjakso käsittää 1.1.2016 voimaan tulevan OK 17 luvun uudistuksen käsittelyn itsekriminointisuojan ja todisteiden hyödyntämiskieltojen osalta. Pääpaino on OK 17 luvun uudistuksen myötä tapahtuneissa muutoksissa, jotka koskevat itsekriminointisuojaa loukkaamalla saatujen todisteiden hyödyntämiskieltoa (OK 17:25.2), mutta jaksossa käsitellään lyhyesti myös lainvastaisesti saatujen todisteiden hyödyntämiskieltoja (OK 17:25.1 ja 17:25.3).

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten rikosprosessuaalinen itsekriminointisuoja turvataan jälkikäteen. Tämä tapahtuu asettamalla todiste hyödyntämiskieltoon. Tarkoituksena on selvittää, mitä muutoksia uusi OK 17 luku hyödyntämiskiellon osalta aiheuttaa ja sitä, kuinka hyödyllisiä kyseiset muutokset ovat. Tutkimusmenetelmä on lainopillinen, mutta tutkielma sisältää asiakohtaisesti myös oikeusvertailevia katsauksia muiden Pohjoismaiden oikeustilaan. Merkittävimpiä lähteitä on EIT:n oikeuskäytäntö ja kotimainen oikeuskäytäntö sekä OK 17 luvun uudistuksen valmisteluvaiheessa annetut asiantuntijalausunnot.

Vaikka myös aiemmin oikeuskäytännössä hyödyntämiskieltoja on asetettu, uutta lainsäädäntöä pidetään varsin tarpeellisena. Kyseessä on tärkeä kysymys, jonka ei tule olla pelkän oikeuskäytännön varassa. Hyödyllisyydestään huolimatta uuteen lakiin sisältyy myös joitakin epäkohtia. Esimerkiksi itsekriminointisuojan ajallinen ulottuvuus on katsottu ulottuvan vain rikosprosessin vireilläoloaikaan, mikä loukkaa EIS 6 artiklaa. Itsekriminointisuoja ja todisteen hyödyntämiskiellot muodostavat kuitenkin melko monimutkaisen kokonaisuuden, joten yksityiskohtaista lakia on ollut vaikea säätää. Uusi OK 17:25 jättääkin lainsoveltajalle tulkinnanvaraa, joten nähtäväksi jää, minkälaiseksi pykälän soveltamiskäytäntö muodostuu. Myös EIT:n jatkuvasti muuttuva käytäntö aiheuttaa omat haasteensa kyseiselle pykälälle.