Humboldt vastaan markkinat : laadullinen analyysi suomalaisen korkeakoulupolitiikan ideaaleista kansanedustajien keskuudessa
Vesa, Anni (2014)
Vesa, Anni
Lapin yliopisto
2014
openAccess
Tiivistelmä
Pro gradu –tutkielmani käsittelee suomalaisen korkeakoulupolitiikan, ja erityisesti yliopistopolitiikan muutosta yliopistoideaaleissa. Työssäni muutoksen kulminaatiopisteenä on vuonna 2010 voimaan astunut uusi yliopistolaki, joka on seurannut useiden viimeaikaisten kansainvälisten yliopistoreformien aaltoa. Tutkielmani analyysi pohjautuu kansanedustajien täysistuntokeskusteluille liittyen uuden yliopistolain hyväksymiseen.
Työni lähtökohtana on kahden yliopistoideaalin välinen kamppailu, eli perinteisen, sivistysyliopiston ideaalia edustavan Humboldtin ideaalin sekä amerikkalaislähtöisen markkinayliopiston ideaalin dikotominen asetelma. Tutkielmani tarkoituksena on pyrkiä selvittämään, onko suomalaisten kansanedustajien näkemyksissä nähtävissä tällainen dikotominen asetelma vai onko jompikumpi ideaali ottanut dominoivan ideaalin aseman. Aineistoa on tulkittu teemoittelun avulla.
Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan hahmottamalla viime vuosien muutoksia suomalaisessa ja kansainvälisessä yliopistopolitiikassa. Tutkielman viitekehys rakentuu pääasiassa akateemisen kapitalismin teorialle sekä Burton R. Clarkin yritysmäisen yliopiston teorialle. Näistä teorioista on ammennettu analyysin apuna hyödynnettyjä markkinoituneen yliopiston tunnusmerkkejä.
Väitän, että markkinoituneen yliopiston ideaali on ottanut dominoivan ideaalin aseman kansanedustajien keskuudessa. Dikotomista asetelmaa on havaittavissa vain vähän ja sekin liittyy tiettyihin yksittäisiin kysymyksiin. Ristiriitaa aiheuttaa kuitenkin se, että julkisuudessa usein annetaan kuva Suomen yliopistoista vahvoina humboldtilaisen perinteen jatkajina.

Kokoelmat
- Pro gradut [4080]