Ikääntyneiden kehitysvammaisten kokemuksia ikääntymisestä ja arjesta : teemahaastattelu onnistuneen vanhenemisen pohjalta
Pelkonen, Tiia (2015)
Pelkonen, Tiia
Lapin yliopisto
2015
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia muun väestön lailla ikääntyviä kehitysvammaisia ja heidän kokemuksiaan arjesta ja ikääntymisestä. Kehitysvammaisten odotettavissa oleva elinikä on noussut yhteiskunnan yleisten muutosten sekä kehitysvammaisten aseman paranemisen myötä. Tämä tutkimus suoritettiin kokemuksellisesta näkökulmasta, jossa ikääntyneiden kehitysvammaisten ääni haluttiin tuoda esille.
Tutkimuksen päämääränä oli ikääntyneiltä kehitysvammaisilta saadun arvokkaan tiedon lisäksi kohdistaa huomio tätä erityisryhmää koskevan tutkimuksen tarpeellisuuteen Suomessa. Tutkimuksen yhtenä lähtökohtana ja teemahaastattelurungon perustana oli onnistuneen vanhenemisen käsite. Sen mukaan vanheneminen on onnistunutta, kun henkilö on aktiivinen, fyysisesti ja kognitiivisesti hyvässä kunnossa sekä hänellä on pieni todennäköisyys sairauksiin tai muihin toiminnanvajauksiin. Tutkimuksella haluttiin osoittaa, että vanhenemisen onnistuminen on henkilön omista kokemuksista ja ajatuksista kiinni, sillä käsitteen määritelmien mukaan ikääntyneet kehitysvammaiset eivät voi vanheta onnistuneesti.
Tutkimus koostui seitsemästä eri asuinmuodossa asuvan ikääntyneen kehitysvammaisen haastattelusta ja havainnoinnista. Haastattelu koostui viidestä teemasta: arjesta, kodista ja ympäristöstä, sosiaalisuudesta, terveydestä sekä aktiivisuudesta. Tutkimuksen tuloksista voi lukea, että ikääntyneet kehitysvammaiset ovat tyytyväisiä elämäänsä. He nostivat merkityksellisiksi asioiksi mieluisan tekemisen, läheiset henkilöt ja heiltä saaman sosiaalisen tuen, hyvän terveyden, heidän omiin tarpeisiinsa sopivan asunnon sekä itsenäisyyden. Myös muutokset elämässä koettiin sekä hyvinä että huonoina asioina. Yleisimpiä muutoksia olivat entisestä kodista uuteen muuttaminen ja sen tuomat muutokset sekä iän karttumisen myötä ympärillä ja itsessä tapahtuvat muutokset.
Tutkimus osoitti, että ikääntyneet kehitysvammaiset ovat tärkeä tutkimuskohde. Kuten muutkin ikääntyneet, tulee heidätkin nähdä heterogeenisenä ryhmänä, jossa henkilöillä on erilaisia tarpeita ja erityispiirteitä. Sosiaalityöllä tulee olemaan tärkeä rooli myös ikääntyneitä kehitysvammaisia koskevien palvelujen kehittämisessä ja rakenteiden muuttamisessa.

Kokoelmat
- Pro gradut [4083]