”Ensimmäinen asia, mistä kaikki lähtee, on asenne” : kolmiportaisen tuen toimivat käytänteet
Hamari, Sallamari (2015)
Hamari, Sallamari
Lapin yliopisto
2015
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201511101369

Tiivistelmä
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tukimalli on ollut käytössä syksystä 2011 lähtien. Kolmiportaisen tukimallin myötä yleisen ja erityisen tuen väliin asettui tehostettu tuki, jossa tehostetaan jo olemassa olevia opetuksen käytänteitä. Tukimallin avulla pyritään kohti inklusiivista koulua ja koulukulttuuria. Lisäksi erityisopetuksen kehitykseen liittyvät käsitteet segregaatio ja integraatio. Kolmiportainen tukimalli sisältyy myös uuteen, syksyllä 2016 käyttöön tulevaan opetussuunnitelmaan.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä ovat kolmiportaisen tuen toimivat käytänteet ja miten inklusiivinen opettajuus näkyy toimivissa käytänteissä. Tutkimus on toteutettu yhdessä alkuopetusluokassa ja tutkimukseen osallistuivat luokanopettaja, erityisluokanopettaja, resurssiopettaja, koulunkäynninohjaaja sekä koulun rehtori. Aineistona toimivat tutkittavien puolistrukturoidut teemahaastattelut sekä neljän päivän mittainen havainnointijakso. Aineistot on analysoitu koodaamalla ja ryhmittelemällä muodostuneet koodit kolmeen eri ryhmään. Tutkimuksen metodologinen lähestymistapa on laadullinen tapaustutkimus, jonka tapauksena on kolmiportaisen tuen toimivat käytänteet.
Tuloksissa esitellään tutkittavien esille nostamia kolmiportaisen tuen toimivia käytänteitä sekä kuvataan, miten inklusiivinen opettajuus niissä näkyi. Tutkimustuloksia peilataan teoreettisessa viitekehyksessä esiteltyyn Euroopan erityisopetuksen kehittämiskeskuksen luomaan malliin inklusiivisen opettajan profiilista. Inklusiivinen opettajuus näkyi opettajan asenteissa, tiedoissa ja taidoissa kolmiportaisesta tuesta. Kolmiportaisen tukimallin nähtiin edellyttävän myös tuen suunnittelua, opettajien, huoltajien ja moniammatillisten tahojen kanssa tehtävää yhteistyötä sekä koulun johdon tuen toteutuksen taustalla. Tukimallin toimiviksi käytänteiksi nousivat muun muassa samanaikaisopetus, eriyttäminen sekä joustavat ryhmittelyt. Erityisesti samanaikaisopetuksen merkitys korostui kaikkien opettajien puheissa.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4513]