Kunnan toimintojen yhtiöittämisen reunaehdoista sekä erityisesti yhtiöiden omistajaohjauksesta uuden kuntalain (410/2015) mukaan
Kinnunen, Janne (2016)
Kinnunen, Janne
Lapin yliopisto
2016
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201603241078

Tiivistelmä
Kyseessä on tutkimus kunnan toimintojen yhtiöittämisen reunaehdoista sekä erityisesti yhtiöiden omistajaohjauksesta uuden kuntalain (410/2015) mukaan. Tutkielmassa on huomioitu perustuslain ja kunnan julkisen vallan käytön vaikutus kunnan valittavissa oleviin palveluiden järjestämisen tapoihin.
Tutkimuksessa on huomioitu vanhan kuntalain kunnan omistajaohjaukseen liittyviä puutteita. Kuntien toimintaympäristössä on tapahtunut paljon muutoksia viimeisinä vuosikymmeninä muun muassa kilpailuoikeuden ja kunnan toimintojen yhtiöittämisvelvoitteiden johdosta. Tutkielmassa
käsitellään erityisesti uuden kuntalain omistajaohjauksen normeja ja arvioidaan niiden vaikutusta kuntien toimintaan.
Kuntalain kokonaisuudistus on ollut laajamittainen kuntalain uudistushanke. Lakia uudistettaessa kuntakonsernin johtamiseen liittyvät normit on sijoitettu lain 7. lukuun. Näin omistajaohjaus ja kunnan johtaminen saavat kootusti uutta painoarvoa uudessa laissa.
Uuden kuntalain mukainen onnistunut omistajaohjauksen ketju polveutuu valtuuston hyväksymästä kuntastrategiasta omistajapoliittisine linjauksineen konkretisoituen konsernijohdon käytännön omistajaohjauksellisissa toimissa. Tutkielmassa syntyneen käsityksen mukaan uusi kuntalaki tulee vaatimaan kunnilta aiempaa suurempaa panostusta ja resursointia koko kunnan toiminnan lainmukaisen ja onnistuneen omistajaohjauksen toteuttamiseksi.

Kokoelmat
- Pro gradut [4087]