Adheesioprosessi erityisesti asianomistajan oikeuksien toteutumisen kannalta
Kaartometsä, Anniina (2016)
Kaartometsä, Anniina
Lapin yliopisto
2016
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201603241081
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201603241081
Tiivistelmä
Suomalaisessa prosessioikeudessa eri prosessilajit käsitellään separaatioperiaatteen mukaan lähtökohtaisesti erillään. Rikosprosessioikeudessa on kuitenkin pääsääntönä adheesioperiaate, jolla tarkoitetaan rangaistusvaatimuksen ja rikoksesta johtuvan yksityisoikeudellisen vaatimuksen yhteiskäsittelyä. Keskeinen edellytys yhteiskäsittelylle on, että sekä rangaistusvaatimuksen että yksityisoikeudellisen vaatimuksen tulee perustua pääsääntöisesti yhteiseen tapahtumainkulkuun. Tosin eräitä poikkeuksiakin sallitaan. Tämän tutkielman tarkoituksena on siten tarkemmin selvittää, millä edellytyksillä vaatimukset voidaan kumuloida, mitä kumuloimisesta seuraa ja mitä mahdollisia ongelmia siihen liittyy.
Adheesioperiaatteen yhteydessä operoidaan usein asianomistaja-käsitteellä. Asianomistajan kannalta korvauskysymykset ovatkin usein merkittävämpiä kuin kysymykset siitä, millaisen rangaistuksen vastaaja kärsii. Adheesioprosessi on edullinen erityisesti asianomistajalle, sillä yhteiskäsittely säästää aikaa ja kustannuksia. Asianomistaja voi vieläpä laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä turvautua syyttäjän apuun siviilioikeudellisten vaatimustensa ajamisessa. Erityiskysymyksenä tutkielmassa tarkastellaankin syyttäjän virkavelvollisuutta ajaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta. Millä edellytyksillä velvollisuus syntyy ja millä perusteilla syyttäjä voi toisaalta jättää asianomistajan vaatimuksen ajamatta?
Johtopäätöksenä lyhyesti todettakoon, että adheesioperiaatteen mukainen menettely toteutuu prosessioikeudessamme pääsääntöisesti ongelmitta. Asianomistaja pääsee oikeuksiinsa esittämällä yksityisoikeudelliset vaatimuksensa rikosasian yhteydessä itse tai edellytysten täyttyessä turvautumalla syyttäjän apuun. Syyttäjän rooli on tällöin virkavelvollisuutensa mukaisesti ajaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta objektiivisesti ja kaikkien rikosasian asianosaisten oikeudet huomioiden.
Tutkimus on lainopillinen ja oikeuslähteinä on käytetty perinteisiä oikeusdogmatiikan lähteitä, kuten lakitekstiä, lainvalmisteluaineistoa, oikeuskirjallisuutta, tieteellisiä artikkeleita ja oikeuskäytäntöä.
Adheesioperiaatteen yhteydessä operoidaan usein asianomistaja-käsitteellä. Asianomistajan kannalta korvauskysymykset ovatkin usein merkittävämpiä kuin kysymykset siitä, millaisen rangaistuksen vastaaja kärsii. Adheesioprosessi on edullinen erityisesti asianomistajalle, sillä yhteiskäsittely säästää aikaa ja kustannuksia. Asianomistaja voi vieläpä laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä turvautua syyttäjän apuun siviilioikeudellisten vaatimustensa ajamisessa. Erityiskysymyksenä tutkielmassa tarkastellaankin syyttäjän virkavelvollisuutta ajaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta. Millä edellytyksillä velvollisuus syntyy ja millä perusteilla syyttäjä voi toisaalta jättää asianomistajan vaatimuksen ajamatta?
Johtopäätöksenä lyhyesti todettakoon, että adheesioperiaatteen mukainen menettely toteutuu prosessioikeudessamme pääsääntöisesti ongelmitta. Asianomistaja pääsee oikeuksiinsa esittämällä yksityisoikeudelliset vaatimuksensa rikosasian yhteydessä itse tai edellytysten täyttyessä turvautumalla syyttäjän apuun. Syyttäjän rooli on tällöin virkavelvollisuutensa mukaisesti ajaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta objektiivisesti ja kaikkien rikosasian asianosaisten oikeudet huomioiden.
Tutkimus on lainopillinen ja oikeuslähteinä on käytetty perinteisiä oikeusdogmatiikan lähteitä, kuten lakitekstiä, lainvalmisteluaineistoa, oikeuskirjallisuutta, tieteellisiä artikkeleita ja oikeuskäytäntöä.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4515]