”Oon mää tyytyväinen, että saa omien sukulaisten kanssa olla..” : huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä

Abstract

Tutkimukseni käsittelee huostaan otettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheestä. Vuonna 2007 voimaan tulleen lastensuojelulain uudistuksen myötä sukulaisten tai muiden läheisverkostoon kuuluvien henkilöiden mahdollisuus ottaa lapsi luokseen asumaan tulee kartoittaa jokaisen huostaan otetun lapsen kohdalla. (Lastensuojelulaki 50§ 8.4.2011/316). Huostaanotettujen lasten määrä on kasvanut 1990-luvulta lähtien ja tietoa sijaishuollon eri muotojen vaikutuksista tarvitaan erityisesti lasten näkökulmasta, sillä heidän kokemuksensa ovat jääneet sijaishuollon tutkimuksen kentällä marginaaliin.

Tutkimus paikantuu laadullisen tutkimuksen kentälle, pohjaten fenomenologis-hermeneuttiseen metodologiaan. Fenomenologis-hermeneuttisessa tutkimussuuntauksessa nähdään tärkeänä kokemuksen ymmärtäminen ja tulkinta mahdollisimman objektiivisesti tutkijan aiheeseen liittyvän esiymmärryksen kriittisellä reflektoinnilla, tavoitteena tehdä jo tunnetusta tiedettyä. Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla neljää sukulaissijaisperheessä asuvaan lasta kesällä 2015. Haastattelumenetelmänä toimi puolistrukturoitu teemahaastattelu, jonka tukena käytettiin lisäksi eläytymismenetelmää ja elämäni tärkeimmät asiat - ympyrää. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole tehdä universaaleja yleistyksiä, vaan tuoda esiin haastateltujen lasten sen hetkisiä kokemuksia. Aineiston analyysi on tehty teemoittelun ja aineistolähtöisen sisällön analyysin avulla.

Tutkimukseni toi esiin sukulaissijoituksessa olevien lasten tyytyväisyyden sukulaisperheessä asumiseen. Sukulaisuus merkitsi lapsille oman suvun keskuudessa pysymistä sekä yhteydenpidon mahdollisuutta biologisiin vanhempiin ja sisaruksiin sekä muihin lähisukulaisiin. Sukulaissijoituksen negatiivisena puolena nousi esiin biologisen vanhemman häiriökäytöksen rajoittamisen vaikeus. Sukulaissijoituksessa olevien lasten perhe käsityksissä oli nähtävissä kolme eri tyyppiä; perhe malli, johon kuului sekä biologiset vanhemmat ja sisarukset että sukulaissijaisperheen jäsenet, perhemalli johon kuului vain biologisen perheen jäsenet ja perhemalli johon kuului sukulaissijaisvanhempi ja biologiset sisarukset. Lasten ja vanhempien tapaamiset vaihtelivat kuukausittain toteutuvista säännöllisistä tapaamisista, epäsäännöllisiin ja harvoihin tapaamisiin.

Vanhemmat vierailivat yleensä sijaisperheessä, mutta osa lapsista kävi tai oli käynyt myös vanhempien luona itsenäisesti sukulaissijaisvanhemman kanssa sovitulla tavalla. Lastensuojelun ja sosiaalityöntekijät lapset näkivät positiivisessa valossa. Lastensuojelun rooli lasten elämässä näyttäytyi lähinnä vuosittaisissa tapaamisissa sosiaalityöntekijöiden kanssa. Omasta taustastaan ja sukulaisperheessä elämisestä lapset eivät kuitenkaan mielellään kavereiden kanssa puhuneet – vain oikein läheisille ja pitkäaikaisille ystäville saattoi kertoa. Lasten arki piirtyi esiin tavanomaisena, jota rytmitti koulussa käyminen ja kavereiden kanssa oleminen. Lapset olivat tyytyväisiä tämänhetkiseen koulumenestykseen ja ystävyyssuhteisiin. Lapset olivat luottavaisia tulevaisuuden suhteen ja näkivät tulevaisuudessa enemmän myönteisiä kuin negatiivisia asioita.

Tutkimukseni tulosten perusteella haastattelemilleni lapsille sukulaissijoitus näyttäisi tarjoavan sellaista tukea ja turvaa, jolla huostaanoton kokemuksesta voi selvitä helpommin ja päästä nopeampaa eteenpäin.