Saatavan panttaus ja lainvalinta erityisesti sivullissuhteissa

Abstract

Tutkielmassa käsitellään saatavien vakuuskäyttöön liittyviä oikeussääntöjä esineoikeuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden näkökulmasta. Tutkimustehtäväksi esityksessä asetetaan saatavien panttaukseen liittyvien lainvalintasääntöjen selvittäminen. Tutkimusmenetelminä tutkielmassa käytetään lainoppia ja oikeusvertailua.

Tutkimusongelmaa lähestytään selvittämällä Suomen oikeuden aineellisoikeudellisten sääntöjen sisältöä liittyen saatavien panttaukseen. Tarkoituksena on tuoda esille saatavien vakuuskäyttöön liittyvät keskeiset ongelmakysymykset. Esityksessä kiinnitetään huomiota myös panttioikeuden sivullissitovuuteen keskeisesti liittyviin esineoikeudellisten kollisioiden ratkaisuperiaatteisiin sekä dynaamisen sivullissuojan muotoihin. Saatavien panttausta koskevina erityiskysymyksinä käsitellään pantatun saatavan velallisen kuittausoikeutta ja ansaitsemattoman saatavan panttausta.

Tutkielman oikeusvertailevassa osiossa eurooppalaisten oikeusjärjestysten saatavien vakuuskäyttöä koskevia sääntöjä verrataan Suomen oikeuden vastaaviin sääntöihin. Keskeisinä eroina nousevat esiin eri oikeusjärjestysten asettamat edellytykset vakuusoikeuden sivullissitovuudelle.

Esityksen lainvalintasääntöjä koskevassa osiossa selvitetään aluksi Rooma I –asetuksen saatavien panttausta koskevien sääntöjen sisältö. Tutkielmassa päädytään toteamaan, että asetuksen lainvalintasäännöt, jotka koskevat pantinantajan ja pantinsaajan keskinäisestä suhdetta sekä kummankin suhdetta pantatun saatavan velalliseen, ovat suhteellisen selkeät ja johdonmukaiset. Samalla kuitenkin huomataan, että Rooma I –asetus ei sisällä saatavien panttauksen sivullissitovuuteen sovellettavaa lainvalintasääntöä. Niinikään todetaan, että saatavien panttauksen sivullissitovuutta koskevan lainvalintasäännön sisältöön kohdistuu huomattavaa epävarmuutta Suomen oikeudessa.

Lopuksi esitetään ehdotus saatavien panttauksen sivullissitovuutta koskevaksi lainvalintasäännöksi Rooma I –asetukseen. Tutkielmassa päädytään ehdottamaan perustelluimmaksi säännöksi pantinantajan asuinpaikan lakia.