Dokumenttielokuvan äänen funktiot: tapaustutkimus elokuva Kovasikajuttu

Abstract

Tarkastelen tutkimuksessani, millaisista aineistoista dokumenttielokuvan ääniraidan materiaali muodostuu. Tarkastelen dokumenttielokuvan äänen funktioita ja pohdin millaisessa kontekstissa dokumenttielokuvan ääniraita voi sisältää fiktiivisiä aineksia. Tutkimusaineistona on J-P Passin ohjaama Kovasikajuttu-dokumenttielokuva. Tutkimuksessa tarkastellaan dokumenttielokuvan äänen funktioita Marvin Kernerin kehittämän mallin avulla. Tutkimuksen metodi on ollut määrällisten ja laadullisten menetelmien avulla tutkia faktuaalisen ja fiktiivisen äänimateriaalin välistä suhdetta. Dokumenttielokuvan eetokseen ja paradigmaan kuuluu, että äänimateriaali on kotoisin alkuperäisestä kohteestaan. Tässä kuuntelun lähiluvussa kykenin vain toteamaan, että ääniraitaa voidaan rekonstruoida jälkeenpäin vastaamaan kuvaushetkellä ollutta todellisuutta. Illuusion todentamisen kannalta onkin paradoksi, kun äänen illuusio on täydellinen, on mahdollinen havaintokin siten vain arvaus. Ääni-illuusion käyttäminen dokumenttielokuvassa siirtää elokuvan helposti fiktio- tai propagandaelokuvan kategoriaan.

The research material consists of the soundtrack documentary film Kovasikajuttu. The main question is, in which context can documentary film soundtrack contain fictive sound material? In this case, the study is a quest of functions of sound based on a model developed by Marvin Kerner. The second method in my study has been to combine quantitative and qualitative methods in illuminate relationship of factual and fictive sound material. The paradigm and ethos of a documentary film is that the sound material is from original source. In close reading and listening I found that the soundtrack in the film can be reconstructed or augmented to improve sound reality on locations. The illusion itself is a paradox, because when an illusion is perfect, then the observation is only a guess. Use of sound illusion can move documentary film to genre of fiction or propaganda.