Lähidemokratia maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän raporteissa

Abstract

Kunnissa olevien erilaisten lähidemokratiakokeilujen määrä on suuri ja valtionvarainministeriö on kuntauudistusta käynnistäessään painottanut demokratian kehittämistä kuntalain avulla (Pihlaja & Sandberg 2012). Vallalla oleva trendi, jossa hallinnon kustannuksia pyritään vähentämään ja liitoksia tehdään, tulee hyvin todennäköisesti jatkossa lisäämään erilaisia paikallisaluehallintomalleja tai ainakin sellaisten kokeiluja.

Tutkin maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) paikallisvaikuttamista koskevien arviointiraporttien kertomuksia lähidemokratiasta. Näissä raporteissa olevia kertomuksia käyn läpi aktanttimallia ja demokratian käsitteistöä apuna käyttäen. Selvitän, mistä lähidemokratiasta on kyse ja millaisiin teoreettisiin näkökulmiin nämä dokumentit liittyvät.

Lähidemokratiaa käsitteenä käytetään varsin erilaisissa yhteyksissä ja sillä kuvataan monenlaisia toimintatapoja, joilla ei välttämättä ole juurikaan yhteyttä kansanvaltaistamiseen. Yhteistä lähidemokratialle on, että sen tarpeen luo jokin ulkoinen pakko. Lähidemokratia ei pyri julkaisuissa syrjäyttämään edustuksellista demokratiaa, vaan täydentämään sitä jossain muodossaan.

Lähidemokratian menetelmiä kehitettäessä on tärkeää pohtia, miten niissä huomioidaan ihmisten erilaiset resurssit osallistua toimintaan ja miten nämä uudet toimintamallit suhteutuvat muihin jo olemassa oleviin demokratian muotoihin. Kysymys ei ole ainoastaan uusien osallistumismallien kehittämisestä, vaan myös kansalaisten uudenlaisen roolin tuottamisesta.