Interpreting CISG Article 79 (1): Economic Impediment and the Reasonability Requirement
Miettinen, Jenni (2015)
Miettinen, Jenni
Lapin yliopisto
2015
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaistakäyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016062222135

Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa
koskevista sopimuksista (CISG) 79 (1) –artiklan soveltamista tilanteessa, jossa
artiklan mukaisesti sopijapuoli ei ole vastuussa velvollisuutensa täyttämättä
jättämisestä kun hän näyttää, että se on johtunut hänen vaikutusmahdollisuuksiensa
ulkopuolella olevasta esteestä jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen
sopimusta tehtäessä eikä välttäneen tai voittaneen estettä tai sen seurauksia ja este
on sopimuksen täyttämisestä johtuvien kustannusten nousu.
Tutkielmassa tarkastellaan artiklan asettamia yleisiä edellytyksiä vastuusta
vapautumiselle, artiklan tulkintaa ja lopuksi erityisesti vastuusta vapautumista
kustannusten noususta johtuvan esteen vuoksi sekä tähän liittyvää kohtuusharkintaa
sekä verrataan artiklaa Suomen kauppalain vastaaviin säädöksiin.
Juuri kohtuusharkinta nostetaankin tutkielmassa tärkeäksi tekijäksi arvioitaessa
vastuusta vapautumisen edellytyksiä. Kohtuusharkintaan etsitään työkaluja muun
muassa CISG:n taustalla olevista oikeusperiaatteista sekä oikeuskäytännöstä.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4535]