”Rakkaus pitää ehjänä?” Äitiys ja päihteet : äitien narratiiveja lastensa elämästä

Abstract

Vanhemman ongelmallinen päihteiden käyttö vaikuttaa monin tavoin lapsen elämään. Naisten ja äitien päihteiden käytön vaikutuksista lapsiin on Suomessa tehty vasta viime vuosina joitakin tutkimuksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli, että päihdeäidit pääsivät itse kertomaan näkemyksiään aiheeseen liittyen. Tutkimuksessa kuultiin äitien tarinoita siitä, kuinka heidän päihteiden käyttönsä oli vaikuttanut heidän lapsiinsa sekä äidin ja lasten välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Tutkimuksessa kuultiin myös miten äitien mielestä heidän pitkät päihteettömät kautensa tai raitistuminen olivat vaikuttaneet heidän lapsiinsa. Lisäksi sivuttiin sitä, mitkä tekijät olivat mahdollisesti suojanneet lasta.

Tutkimus oli laadullinen tutkimus, jossa aineistonkeruu toteutettiin haastattelemalla kolmea äitiä teemahaastatteluin. Aineiston analysointitapana oli teoriaohjautuva sisällönanalyysi, jossa jossain määrin näkyi myös aineistolähtöisyys. Tutkimus on sosiaalitieteellinen tutkimus, jossa näkyy vahvasti psykososiaalinen lähestymistapa. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhdeteoria. Tutkimusotteena oli narratiivisuus, jolloin äitien kertomukset toimivat heidän todellisuutensa välittäjinä ja tuottajina.

Tutkimuksen tärkeimpänä tuloksena äitien tarinoista nousi esille, että he näkivät päihteiden käytöllään olleen vaikutusta niin lapsen elämän eri osa-alueisiin kuin äidin ja lasten väliseen vuorovaikutussuhteeseen. Oleellista kuitenkin oli, etteivät äidit kyenneet selkeästi paikantamaan, mistä lasten ongelmat loppujen lopuksi johtuivat. Oliko lasten moninaisten ongelmien syntymiseen vaikuttanut vahvimmin juuri äidin päihteiden käyttö vaiko päihdeperheen elämä yleensä vai ehkä äidin päihteiden käytöstä juontaneet lastensuojelun toimenpiteet? Äidit tunnistivat lasten oireilun seuraukseksi poikkeuksellisesta elämänkulusta, mutta he eivät varsinaisesti paikantaneet oireilua osaksi kiintymyssuhdehäiriötä. Heille kiintymyssuhdehäiriö oli ennemminkin yksi pulma muiden joukossa. Äitien tarinoissa näkyville tuli huoli lasten tulevaisuudesta. He pelkäsivät ongelmien ylisukupolvisuutta tunnistaessaan oman lapsuutensa vaikutukset omaan elämänkulkuunsa ja vanhemmuuteensa. Äidin päihteettömät kaudet koettiin lapsille merkityksellisinä, ja raitistumisensa äidit katsoivat muuttaneen perheen elämää sekä lasten ja äidin välistä vuorovaikutussuhdetta merkittävästi. Kaikista ongelmista huolimatta äidit kuvasivat aina rakastaneensa lapsiaan valtavasti. Siitäkin huolimatta erilaiset pulmat jatkuivat äitien tarinoissa lasten elämässä, olivat lapset sitten jo kotiutuneet tai eivät. Huomio kiinnittyi lastensuojelun tarjoamaan tukeen niin huostaanoton jälkeen kuin sijoituksen päätyttyäkin. Oliko lastensuojelu onnistunut suojaavana tekijänä toimimisessa? Mitä tarvittaisiin lasten eheyttämiseksi?