Korostuneen huolellisuusvelvollisuuden asema Suomen vahingonkorvausoikeudessa

Abstract

Sopimuksen ulkoisen vahingonkorvausoikeuden yksi keskeisimmistä kysymyksistä on perinteisesti ollut tuottamusvastuun ja tuottamuksesta riippumattoman vastuun välinen suhde. Oikeuskäytännön kehittymisen seurauksena näiden kahden jo vakiintuneen vastuumuodon rinnalle näyttää muodostuneen myös kolmas vastuumuoto, joka tunnetaan korostuneena huolellisuusvelvollisuutena. Ankaruusarvioinnissa tämä vastuumuoto sijoittuu tuottamusvastuulinjan ja tuottamuksesta riippumattoman vastuun linjan väliin.

Korostuneen huolellisuusvelvollisuuden aluetta on perusteltu sillä, että vahingonkärsijän suojaa on haluttu vahventaa siitä, mihin normaalin tuottamusvastuun mukainen linja johtaisi. Vahinkotapauksissa on tyypillisesti kyse tilanteista, joissa vahingonkärsinyt on voinut perustellusti luottaa yleisön käyttöön tarkoitettujen tilojen ja erilaisten kulkuväylien riittävään turvallisuuteen. Tutkielman tarkoituksena on pyrkiä määrittämään korostuneen huolellisuusvelvollisuuden asemaa Suomen vahingonkorvausoikeudessa ja jäsentää vallitsevaa oikeustilaa.

Tutkielmassa havaitaan, että oikeustila tutkittavalla alueella on osaksi epäselvä. Tämä johtuu ennen muuta vahingonkorvausoikeudelle ominaisesta avoimesta sääntelystä, minkä seurauksena tuomioistuinten ratkaisukäytäntö nousee keskeiseen asemaan voimassa olevan oikeuden tulkitsijana. Korostunut huolellisuusvelvollisuus vaikuttaa kuitenkin vakiinnuttaneen asemansa vahingonkorvausoikeuden vastuuperusteiden kentässä.