Huoltoriitojen sovittelu perheoikeudellisena ja tuomioistuinsovitteluna
Mononen, Marko (2016)
Mononen, Marko
Lapin yliopisto
2016
openAccess
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään lapsi ja perheasioiden sovittelua koskevia menettelyjä eli perheasioiden sovittelua, lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanoa koskevaa sovittelua sekä tuomioistuimessa tapahtuvaa asiantuntija-avusteista huoltoriitojen sovittelua. Tutkielmassa selvitetään näiden menettelyjen eroja ja yhtäläisyyksiä ja sitä, millaisiin asiakkaan tarpeisiin kukin menettely vastaa. Tutkielma jakautuu kuuteen lukuun. Johdannon jälkeen toisessa luvussa käsitellään lain mukaista lähtökohtaa huollosta päätettäessä. Luvussa käsitellään myös sovittelua yleisesti. Kolmannessa luvussa käsitellään perheasioiden sovittelun kehitystä ja nykytilaa. Neljännessä luvussa käsitellään täytäntöönpanosovittelun kehitystä ja nykytilaa. Viidennessä luvussa käsitellään asiantuntija-avusteisen huoltoriitojen sovittelun säätämisen taustatekijöitä sekä siinä toteutettavaa menettelyä. Kuudennessa luvussa tehdään yhteenveto eri sovittelumenettelyjen eroista ja yhtäläisyyksistä ja hahmotellaan sovittelumenettelyjen käyttöalaa ja sitä, voidaanko sovittelumenettelyillä korvata toisiaan ja mitä sovittelujen erot tarkoittavat asiakkaan näkökulmasta.
Eri sovittelujen todetaan poikkeavan toisistaan niin menettelyn, tavoitteiden kuin käyttöalankin osalta. Perheasioiden sovittelun käyttöala on kaikkein laajin, sillä sitä voidaan käyttää ristiriitojen ratkaisemiseen niin avio- tai avoerossa kuin liiton kestäessäkin. Tuomioistuimessa tapahtuvassa sovittelussa käsitellään yleensä huoltoa ja tapaamisoikeutta sekä elatusta koskevia riitoja. Täytäntöönpanosovittelu tulee käytettäväksi, kun huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua päätöstä ei noudateta vapaaehtoisesti. Menettelyjen käyttöalat ovat myös osin päällekkäisiä, ja perheasioiden sovittelun saatavuuden varmistamisella voidaan vähentää muihin sovitteluihin ja oikeudenkäyntiin eteneviä riitoja. Sillä ei voida kuitenkaan täysin korvata muita menettelyitä, sillä esimerkiksi vaikeimmat huoltoriidat voivat vaatia asiantuntija-avustajan ja sovittelijan yhteisiä ponnisteluja, jotta sovinto riitelevien vanhempien välillä voidaan saavuttaa.
Sovittelussa saavutettujen osapuolia tuomioistuimen päätöstä paremmin tyydyttävien sopimusten avulla voidaan vähentää tarvetta turvautua täytäntöönapanosovitteluun. Tutkielmassa todetaan perheasioiden sovittelun olleen viime vuosina puutteellista. Asiakkaan kannalta on ongelma, jos hän joutuu toimimattoman perheasioiden sovittelun vuoksi käymään läpi useita sovittelumenettelyjä, mikä voi aiheuttaa tarpeettomasti huoltoriitojen pitkittymistä.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4439]