Eksistentiaalisen kuvataidekasvatuksen mahdollisuudet sairaalakoulussa
Kanabro, Matti Tapio (2016)
Kanabro, Matti Tapio
Lapin yliopisto
2016
openAccess
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on hahmotella eksistentiaalisen kuvataidekasvatuksen mahdollisuuksia eräässä suomalaisessa sairaalakoulussa. Tutkimuksen lähtökohtana olivat eksistentialismi filosofiana ja sen sovellusmahdollisuudet koulussa tapahtuvassa kuvataidekasvatuksessa. Tavoitteena sovelluksella on olemassaolonsa merkityksellisenä ja mielekkäänä kokeva eksistoiva ihminen, joka pyrkii toteutumaan maailmassa itselleen mielekkäällä tavalla ja siten tavoittelemaan hyvää ja tarkoituksellista elämää.
Tutkielmani on eksistentiaalis-fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus, jossa on myös toimintatutkimuksellinen empiirinen osuus. Hahmotellakseni eksistentiaalista kuvataidekasvatusta olen ensiksi pyrkinyt muodostamaan siitä filosofisen hahmotelman eksistentialismin ja kriittisen pedagogian yhteenliittymänä, joista jälkimmäistä olen hyödyntänyt erityisesti sivistyksen ongelman kautta. Pidän tärkeänä, että kasvatuksen ja taidekasvatuksen yhteiskunnallista roolia pyritään pohtimaan niiden filosofisista ja erityisesti kriittisistä sekä emansipoivista tavoitteista käsin. Olen pyrkinyt muodostamaan eksistentiaalisesta kuvataidekasvatuksesta lähestymistavan, jolla pyritään näitä tavoitteita lähestymään yksilön subjektiivisen olemassa olemisen kautta.
Tutkielmani empiirinen osuus on eräässä suomalaisessa sairaalakoulussa toteutettu interventio, jossa olen soveltanut eksistentiaalista kuvataidekasvatusta hahmottelemassani muodossa. Intervention sisältämä tehtäväsarja pyrki selvittämään oppilaiden elämää ja elämismaailmaa sellaisena kuin he sen kokivat. Tutkielmani aineisto koostui oppilaiden tuottamasta kuva-aineistosta ja haastatteluaineistosta, joiden yhteydessä kuvia tulkittiin hermeneuttisesti. Aineiston analyysimenetelminä käytin semioottis-fenomenologista kuva-analyysia sekä haastatteluiden sisällön analyysia.
Tutkielmani tuloksena on intervention onnistuminen eksistentiaalisen kuvataidekasvatuksen eräänä soveltamistapana. Intervention tuottama aineisto kertoi oppilaiden maailmankuvasta sellaisena kuin he sen kokivat avaten heille itselleen heidän subjektiivista merkitysmaailmaansa ja elämäntilanteensa rakennetta täten tuoden heidät lähemmäksi tietoista olemassaoloa eli eksistoimista. Eksistoiva ihminen on emansipoitunut elämänsä valintojen vapaudesta ja vastuusta tietoinen yksilö, joka on kykenevä tavoittelemaan hyvää elämää niin omalla yksilöllisellä kuin yhteisölliselläkin tasolla. The aim of this pro gradu thesis is to outline existential art education and its possibilities in a Finnish hospital school environment. The basis of the research lays in existential philosophy and the aim is to apply it into art education. Existentialism’s interest lays in the individual and the singular human existence as a subjectively meaningful and significant experience, which therefore could provide one possible approach to tackle the increasing number of mental disorders and depression diagnoses amongst the Finnish youth, if taken as preventive measures in everyday schooling. I hold that our current schooling system isn’t concerned enough for the adolescents’ hardships they encounter on their quest for good and meaningful life.
My thesis is a research combining existential, phenomenological and hermeneutical approaches with an empirical action research implementation. In search for a definition for what I call existential art education I have drawn on existential philosophy and critical pedagogy. The ultimate target for existential art education would be to produce a critical, emancipated and independent individual with awareness of one’s existential existence.
The empirical part of the thesis took form as an intervention in a Finnish hospital school in which I implemented one potential outline of existential art education in practice. This intervention produced the research material that was both visual and interview material. During the intervention the pupils of the school were to produce visual artworks about their life and these works were then hermeneutically interpreted in the following interview. The main purpose of the artwork and the interview was to render salient the individual life-worlds and the existential situations of the pupils as they experience them. The analysis methods were hermeneutical interpretation with semiotic phenomenological image analysis approach and a content analysis of the interviews produced.
The results of my intervention imply that the implemented outline of existential art education can render salient the life-world of the participated pupils. The positive outcomes of the intervention were that the pupils felt more mindful about their existential situation and the existence itself. They experienced the intervention rather emancipating and in overall the results imply that the existential art education’s approach to education could have positive impact on the evolvement process of young individuals’ path to adulthood
Tutkielmani on eksistentiaalis-fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus, jossa on myös toimintatutkimuksellinen empiirinen osuus. Hahmotellakseni eksistentiaalista kuvataidekasvatusta olen ensiksi pyrkinyt muodostamaan siitä filosofisen hahmotelman eksistentialismin ja kriittisen pedagogian yhteenliittymänä, joista jälkimmäistä olen hyödyntänyt erityisesti sivistyksen ongelman kautta. Pidän tärkeänä, että kasvatuksen ja taidekasvatuksen yhteiskunnallista roolia pyritään pohtimaan niiden filosofisista ja erityisesti kriittisistä sekä emansipoivista tavoitteista käsin. Olen pyrkinyt muodostamaan eksistentiaalisesta kuvataidekasvatuksesta lähestymistavan, jolla pyritään näitä tavoitteita lähestymään yksilön subjektiivisen olemassa olemisen kautta.
Tutkielmani empiirinen osuus on eräässä suomalaisessa sairaalakoulussa toteutettu interventio, jossa olen soveltanut eksistentiaalista kuvataidekasvatusta hahmottelemassani muodossa. Intervention sisältämä tehtäväsarja pyrki selvittämään oppilaiden elämää ja elämismaailmaa sellaisena kuin he sen kokivat. Tutkielmani aineisto koostui oppilaiden tuottamasta kuva-aineistosta ja haastatteluaineistosta, joiden yhteydessä kuvia tulkittiin hermeneuttisesti. Aineiston analyysimenetelminä käytin semioottis-fenomenologista kuva-analyysia sekä haastatteluiden sisällön analyysia.
Tutkielmani tuloksena on intervention onnistuminen eksistentiaalisen kuvataidekasvatuksen eräänä soveltamistapana. Intervention tuottama aineisto kertoi oppilaiden maailmankuvasta sellaisena kuin he sen kokivat avaten heille itselleen heidän subjektiivista merkitysmaailmaansa ja elämäntilanteensa rakennetta täten tuoden heidät lähemmäksi tietoista olemassaoloa eli eksistoimista. Eksistoiva ihminen on emansipoitunut elämänsä valintojen vapaudesta ja vastuusta tietoinen yksilö, joka on kykenevä tavoittelemaan hyvää elämää niin omalla yksilöllisellä kuin yhteisölliselläkin tasolla.
My thesis is a research combining existential, phenomenological and hermeneutical approaches with an empirical action research implementation. In search for a definition for what I call existential art education I have drawn on existential philosophy and critical pedagogy. The ultimate target for existential art education would be to produce a critical, emancipated and independent individual with awareness of one’s existential existence.
The empirical part of the thesis took form as an intervention in a Finnish hospital school in which I implemented one potential outline of existential art education in practice. This intervention produced the research material that was both visual and interview material. During the intervention the pupils of the school were to produce visual artworks about their life and these works were then hermeneutically interpreted in the following interview. The main purpose of the artwork and the interview was to render salient the individual life-worlds and the existential situations of the pupils as they experience them. The analysis methods were hermeneutical interpretation with semiotic phenomenological image analysis approach and a content analysis of the interviews produced.
The results of my intervention imply that the implemented outline of existential art education can render salient the life-world of the participated pupils. The positive outcomes of the intervention were that the pupils felt more mindful about their existential situation and the existence itself. They experienced the intervention rather emancipating and in overall the results imply that the existential art education’s approach to education could have positive impact on the evolvement process of young individuals’ path to adulthood
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4490]