Lapselle määrättävän edunvalvojan asema lastensuojelulain mukaan
Nilosaari, Elisa (2016)
Nilosaari, Elisa
Lapin yliopisto
2016
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201701031007
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201701031007
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee lastensuojelulain 22 §:n mukaista edunvalvontajärjestelmää, joka mahdollistaa edunvalvojan määräämisen lapselle yksittäistä lastensuojeluasiaa varten. Tutkimuskysymyksenä on, millaisena edunvalvojan asema ja tehtävät voidaan lastensuojeluprosessissa hahmottaa, kun lastensuojelulaki määrää ainoastaan edunvalvojan määräämiseen sovellettavasta menettelystä. Lisäksi tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, mitä vaikutuksia edunvalvojan määräämisellä on muiden lastensuojeluprosessin toimijoiden eli lapsen, huoltajan ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän oikeudelliseen asemaan nähden.
Johtopäätöksinä esitetään, että edunvalvonnan lastensuojelussa ei voida kaikissa tilanteissa tulkita olevan tarkkarajainen lapsen juridiseen edustamiseen liittyvä tehtävä vaan se tulisi sen sijaan hahmottaa laajempana kokonaisuutena, jossa edunvalvojalle voi kuulua tehtäviä lapsen varsinaisen edustamisen ulkopuolelta. Edunvalvonnan keinoin voidaan parhaimmillaan täydentää lastensuojeluprosessia ja se voi tarjota ratkaisun niihin tilanteisiin, joissa lapsen edustus ei muutoin asianmukaisesti toteutuisi. Lastensuojelun edunvalvojaa koskeva lainsäädännön tasolla vallitseva puutteellisuus, kuitenkin vaarantaa osallisten oikeusturvan. Lainsäädännössä olevat puutteet voivat vesittää edunvalvontainstituution hyvän tarkoituksen lapsen edun ja osallisuusoikeuksien edistäjänä. Lastensuojelulakiin tulisi sisällyttää säännökset edunvalvojalle kuuluvista velvollisuuksista. Lastensuojelun edunvalvonta tulisi saattaa viranomaisvalvonnan alaisuuteen ja edunvalvojan riippumattomuudestaan tulisi säätää lailla. Tarkemmilla säännöksillä edunvalvojan toimivallasta ja tehtävistä voitaisiin parantaa osallisten oikeusturvaa sekä lapsen edun ja osallisuusoikeuksien täysimääräistä toteutumista.
Tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Lähteinä tutkimuksessa on käytetty oikeuskirjallisuutta, viranomaislähteitä sekä oikeuskäytäntöä kansallisista tuomioistuimista ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.
Johtopäätöksinä esitetään, että edunvalvonnan lastensuojelussa ei voida kaikissa tilanteissa tulkita olevan tarkkarajainen lapsen juridiseen edustamiseen liittyvä tehtävä vaan se tulisi sen sijaan hahmottaa laajempana kokonaisuutena, jossa edunvalvojalle voi kuulua tehtäviä lapsen varsinaisen edustamisen ulkopuolelta. Edunvalvonnan keinoin voidaan parhaimmillaan täydentää lastensuojeluprosessia ja se voi tarjota ratkaisun niihin tilanteisiin, joissa lapsen edustus ei muutoin asianmukaisesti toteutuisi. Lastensuojelun edunvalvojaa koskeva lainsäädännön tasolla vallitseva puutteellisuus, kuitenkin vaarantaa osallisten oikeusturvan. Lainsäädännössä olevat puutteet voivat vesittää edunvalvontainstituution hyvän tarkoituksen lapsen edun ja osallisuusoikeuksien edistäjänä. Lastensuojelulakiin tulisi sisällyttää säännökset edunvalvojalle kuuluvista velvollisuuksista. Lastensuojelun edunvalvonta tulisi saattaa viranomaisvalvonnan alaisuuteen ja edunvalvojan riippumattomuudestaan tulisi säätää lailla. Tarkemmilla säännöksillä edunvalvojan toimivallasta ja tehtävistä voitaisiin parantaa osallisten oikeusturvaa sekä lapsen edun ja osallisuusoikeuksien täysimääräistä toteutumista.
Tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Lähteinä tutkimuksessa on käytetty oikeuskirjallisuutta, viranomaislähteitä sekä oikeuskäytäntöä kansallisista tuomioistuimista ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.
Kokoelmat
- Pro gradut [3939]