Sosiaalityön asiantuntijuus teknologisoituvassa toimintaympäristössä : silloittavan mallin rakentaminen

Abstract

Tässä sosiaalityön alaan kuuluvassa tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalityön asiantuntijuutta ja osaamista muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaalityö on ollut vaiheineen varsin perinteistä ihmisen kohtaamisen ja auttamisen työtä hyvinvointivaltion kehittämisen alkuajoilta, 1950-luvulta asti. Viimeisen vuosikymmenen aikana ihmisten toimintaympäristöt ovat kuitenkin muuttuneet nopeasti teknologia- ja verkkovälitteisiksi. Ihmisten sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutustapa ovat muuttuneet. Ihmiset luovat yhä enenevässä määrin osallisuuttaan yhteiskuntaan ja yhteisöihin verkkovälitteisesti. Sosiaalityössä ei kuitenkaan olla tunnistettu riittävällä tavalla verkkovälitteistä ulottuvuutta vaan sosiaalityöntekijät pääosin toteuttavat työtään perinteisessä verkottomassa kontekstissa. Sosiaalityössä verkkoulottuvuus ja verkoton ulottuvuus asettuvat vastakkaisiksi. Teknologia- tai verkkovälitteisyys mielletään usein erillisiksi välineiksi, jotka eivät kuulu sosiaalityön työkentälle. Sosiaalityön tavoitteiden mukaista työtä on tämän vuoksi vaikea havaita ja toteuttaa verkkoulottuvuudessa.

Tutkimuksessa selvitetään sosiaalityöntekijöiden tapoja nähdä sosiaalityön asiantuntijuus. Aineisto on kerätty eläytymismenetelmän avulla ja se koostuu 18 sosiaalityöntekijän näkemyksistä. Asiantuntijuuden näkemyksiä haetaan kahdella erilaisella kehyskertomuksella, joista toinen keskittyy asiantuntijuuden näkemyksiin perinteisessä kontekstissa ja toinen kertomus verkkokontekstissa. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan asiantuntijuuden näkemyseroja ja tuodaan näkyviksi niiden välillä konstruoituja vastakkaisia, binäärisiä suhteita. Tutkimuksessa analysoidaan puhetapoja diskursiivisella otteella. Tutkimuksessa eroja ja vastakkaisia asiantuntijuuden kategorioita analysoidaan postmodernin kriittisen teorian kriittisen reflektion menetelmällä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat sosiaalityön asiantuntijuuden puhetapojen jakautuvan vastakkaisiin suhteisiin. Tutkimuksen tulokset tukevat ajatusta, että sosiaalityö on konkreettista kohtaamistyötä ja sitä on sosiaalityöntekijöiden näkemysten mukaan haastavaa toteuttaa verkossa. Verkkoulottuvuus konstruoidaan välineinä eikä sosiaalisena toimintaympäristönä. Aineiston analyysin pohjalta tutkimuksessa on rekonstruoitu silloittavan asiantuntijuuden malli, jossa asiantuntijuus hahmottuu yhtenäisenä kontekstilähtöisenä, sosiaalisten suhteiden elämismaailmana.