”Ei voi olla läsnä joka tilanteessa” : lastentarhanopettajien käsityksiä lapsiryhmäkoon kasvamisesta

Abstract

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää lastentarhanopettajien käsityksiä yli kolmevuotiaiden lasten ryhmäkoon kasvamisesta sekä sen merkitystä lastentarhanopettajan työlle. Tarkoitukseni on myös selvittää, mitä lastentarhanopettajat ajattelevat subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta, joka koskee kaikkia päivähoidon lapsia iästä riippumatta. Tavoitteenani on saada selville, miten lastentarhanopettajat kuvailevat omaa työtään, miten he suhtautuvat ryhmäkoon kasvamiseen, mitä haasteita ryhmäkoon kasvaminen tuo lastentarhanopettajalle, miten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen näkyy ryhmäkoon kasvamisessa sekä minkä kokoinen lapsiryhmä olisi ihanteellinen lastentarhanopettajien mielestä.

Kvalitatiivinen tutkimukseni perustuu fenomenografiseen lähestymistapaan. Käytin tutkimusmenetelmänä teemahaastattelua. Keräsin aineiston tammi-helmikuussa 2016. Haastatteluun osallistui 10 lastentarhanopettajaa Pohjois-Suomen kunnan neljästä eri päiväkodista. Analysoin aineiston teemoittelulla.

Tutkimuksessani mukana olevat lastentarhanopettajat eivät hyväksy ryhmäkoon kasvamista. Suurimmaksi huolenaiheeksi he kokevat sen, että pystyvätkö he yhä vastaamaan lasten tarpeisiin, koska ryhmäkoon kasvaessa kullekin lapselle annettava aika vähenee entisestään. He ovat myös huolissaan turvallisuudesta, sillä lapsia on liikaa suhteessa aikuisiin. Tämän lisäksi lastentarhanopettajat ovat huolissaan omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan, sillä heidän työmääränsä tulee lisääntymään ja arki vaikeutuu ryhmäkoon kasvamisen vuoksi. Subjektiivisesta päivähoito-oikeuden rajaamisesta lastentarhanopettajat eivät ole yksimielisiä. Suurin osa heistä pohtii sen käytännöllisiä seurauksia ryhmäkoon kannalta. Osa kannattaa rajausta perustellen kotia lasten kannalta parhaana paikkana. Toiset puolestaan eivät rajaisi oikeutta, sillä se eriarvoistaa lapset ja perheet. Suurin osa lastentarhanopettajista toivoisi ryhmässä olevan 15–20 yli 3-vuotiasta lasta ja kolme aikuista, koska silloin tilanteet olisivat turvallisempia ja samalla aikuinen voisi antaa kaikille lapsille riittävästi aikaansa ja huomiotaan.