Itsekriminointisuojan periaate Suomen oikeusjärjestelmässä – erityisesti maksukyvyttömyysmenettelyjen näkökulmasta tarkasteltuna

Abstract

Itsekriminointisuojan periaatteella tarkoitetaan sitä, että rikoksesta epäilty tai syytetty ei ole velvollinen edistämään oman syyllisyytensä selvittämistä. Periaatteen merkitys on noussut esille viimeaikaisessa kansallisessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Periaatteen soveltumista rikosprosessin ulkopuolisiin menettelyihin, kuten konkurssimenettelyyn, on pidetty ongelmallisena. Tästä syystä periaatteen soveltaminen maksukyvyttömyysmenettelyissä on valikoitunut tämän pro gradu -tutkielman pääpainopistealueeksi.

Sittemmin itsekriminointisuojasta päädyttiin säätämään konkurssilain (KonkL) 4 luvun 5a §:ssä. Maksukyvyttömyysmenettelyjen osalta kiinnitetään huomiota siihen, onko periaatteen nykyinen sääntelytapa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausten mukainen, ja toteutuuko velallisen oikeus itsekriminointisuojaan tosiasiallisesti oikeusjärjestelmässämme.

Ennen periaatteen tarkastelua maksukyvyttömyysmenettelyissä, on itsekriminointisuojan periaatteen syvällisemmäksi ymmärtämiseksi tarpeen analysoida periaatetta muun muassa oikeudellisen siirrännäisen näkökulmasta, sekä huomioida periaatteen common law - oikeuskulttuuriin ulottuvat juuret.

Periaatteen tarkastelussa huomioidaan myös uudistetun oikeudenkäymiskaaren (OK) 17 luvun mukaiset todisteiden hyödyntämiskiellot, joissa on kyse siitä, voidaanko todistetta, joka on hankittu hyödyntämiskieltojen tai epäillyn perusoikeuksien vastaisesti, hyödyntää epäiltyä vastaan todisteena. Hyödyntämiskieltoa koskeva uusi sääntely nivoutuu tiiviisti itsekriminointisuojan periaatteen toteuttamiseen ja on itsekriminointisuojan tavoin tiukasti ajallisesti rajattu. Hyödyntämiskieltojen osalta on pyritty arvioimaan niiden kykyä varmistaa itsekriminointisuojan toteutuminen silloin, kun vireillä on samanaikaisesti sekä rikosprosessi että hallinnollinen menettely.

Itsekriminointisuojaa on tarkasteltu myös muiden menettelyjen kuin maksukyvyttömyysmenettelyjen osalta kattavan kokonaiskuvan saamiseksi.

Johtopäätöksenä tutkielmassa esitetään, että tämän integraatiokehityksen tuloksena Euroopan unionin jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin rantautuneen oikeusperiaatteen tulkinnassa on otettava huomioon sen traditio sekä sen perimmäinen funktio valtiollisen vallankäytön rajoittimena. Tulkittaessa KonkL 4:5a:n säännöstä, ongelmallisena voidaan nähdä itsekriminointisuojan kytkeminen vaatimukseen syytteessä olemisesta. OK 17 luvun hyödyntämiskieltojen ei voida nähdä poistaneen tätä ongelmaa. Loppuviimein perimmäisenä taustavaikuttimena itsekriminointisuojan periaatteen sovellettavuuden ongelmiin pidetään lainsäätäjän valitsemaa sääntelytapaa, ongelmia lainvalmistelun tasossa ja aineellisen totuuteen pääsemisen pyrkimystä rikosprosessissa.