Kunnan peruspalveluiden ja erityispalveluiden välisen riippuvuuden tarkastelu lapsiperhepalveluissa
Mämmi-Laukka, Leena (2017)
Mämmi-Laukka, Leena
Lapin yliopisto
2017
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201706281276

Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan Iin kunnan ja Oulunkaaren kuntayhtymän peruspalveluiden ja erityispalveluiden välistä riippuvuussuhdetta toisiinsa resurssien näkökulmasta, siten, millä tavalla lapsiperhepalvelut kohdentuivat vuosien 2010-2015 aikana. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko lasten peruspalveluiden käytöllä merkitystä lastensuojelupalveluihin ohjautumisessa ja niiden käytössä, ja millä tavalla vuosien aikana tapahtuneiden organisaatioiden ja lainsäädännön muutokset näkyvät resurssien tuloksellisuudessa ja tehokkuudessa.
Tutkimus on kvantitatiivinen tutkimus, johon aineisto on kerätty numeerisessa muodossa Iin kunnan varhaiskasvatus- ja opetuspalveluista sekä Oulunkaaren kuntayhtymän neuvolapalveluista, koulukuraattoripalveluista, kouluterveydenhuollon palveluista ja lastensuojelupalveluista. Tutkimusmenetelmänä käytetään kahden riippumattoman otoksen suhteellisten osuuksien testiä manuaalisesti excel-tilastointiohjelman avulla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on Pfefferin ja Salancikin (1978) resurssiriippuvuusteoria.
Tutkimustulokset osoittavat, että Iin kunnassa ja Oulunkaaren kuntayhtymässä on vuosien 2010-2015 välillä vastattu lasten tuen tarpeisiin sekä peruspalveluissa että erityispalveluissa kattavasti ja lainsäädännön mukaisesti vuosi vuodelta vahvemmin. Palveluiden kasvu raskaissa erityispalveluissa on kuitenkin ollut nousussa suuremmassa suhteessa, kuin peruspalveluissa. Tulosten mukaan peruspalveluiden ja erityispalveluiden välinen riippuvuus on vahvaa, mutta ohjautuminen palveluihin ei ole systemaattista. Tutkimustulosten perusteella ennaltaehkäisevä moniammatillinen työ on ollut vähäistä alle kouluikäisten lasten suhteen, mutta se on kasvusuuntainen. Kouluikäisten lasten suhteen esiintyy tulosten mukaan palveluiden päällekkäisyyttä ja kohdentuvuus ei välttämättä ole ollut oikeanlaista. Johtopäätöksinä tutkimuksessa todetaan, että resurssien käyttö eri palveluiden kesken yhteistyössä mahdollisimman varhain mahdollistaa lasten oikea-aikaisen ja oikeanmuotoisen tuen saamisen ja tehokkaan resurssien käytön, ja voi mahdollisesti ehkäistä raskaimpien palveluiden käyttöä. Tutkimuksessa korostetaan yhteistyön merkitystä palveluiden kesken.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4560]