Päihdesosiaalityö : vaivaishoidosta nykyaikaan
Härkönen, Tero (2017)
Härkönen, Tero
Lapin yliopisto
2017
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201708151288
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201708151288
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan päihteiden väärinkäyttäjien huoltoa ja sosiaalityön kehittymistä 1800-luvun loppupuolelta 2010-luvulle. Työssä käydään läpi päihdesosiaalityön kehittymistä, muuttunutta päihdehuoltolainsäädäntöä, päihdetyön medikalisoitumista sekä päihdetyön tulevaisuuden näkymiä. Työssä tarkastellaan myös sosiaalipalvelujen yksityistämisen ja sosiaali- ja terveystoimen keskittämisen vaikutuksia päihdetyöhön. Aiheen tutkiminen on erityisen ajankohtaista päihdehuoltoon vaikuttavien suurten muutosten johdosta.
Tutkielma toteutettiin historiallisena kirjallisuuskatsauksena narratiivista sosiaalihistoriallista tutkimusotetta hyödyntäen. Kirjallisuuden analysointi toteutettiin sisällönanalyysinä. Työhön liittyy myös aatehistoriallinen näkökulma.
Päihdehuolto ja päihdesosiaalityö on kehittynyt ja muotoutunut yhteiskunnallisten ja sosiaalipoliittisten muutosten mukana vaivaishoidollisesta, kurinpitoon ja kontrolliin perustuvasta järjestelmästä nykyiseen avohuoltoa ja valinnanvapautta korostavaan järjestelmään.
Päihdehuoltoa koskeva lainsäädäntö on noudatellut kunkin ajan henkeä ja muuttunut kunkin ajan mukaiseksi. Käännekohtana kohti suvaitsevaisempaa säädäntöä oli 1960-luvun lopulla herännyt yhteiskunnallinen kritiikki vallitsevia käytäntöjä kohtaan. Tämä oli pohjana suurelle sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamiselle, joka toi mukanaan vapaamman päihdehuoltolain.
Sosiaalialan koulutus loi pohjan ammattimaiselle sosiaalityön järjestelmälle Suomessa. Uudenlaiset Yhdysvalloista tuodut sosiaalityön menetelmät mullistivat päihdesosiaalityön käytäntöjä. Näitä casework menetelmiä sovellettiin ensin A-klinikoilla, josta ne levisivät pitkän ajan saatossa muille sosiaalityön sektoreille. Päihdehuoltojärjestelmä koki suuria muutoksia 1990-luvun laman ja muuttuneen päihdekäyttökulttuurin myötä. Tämä aiheutti lääketieteen tulon päihdehuoltojärjestelmään. Lisääntynyt medikalisaatio asetti haasteita päihdehuollolle, sosiaalinen aspekti oli vaarassa jäädä paitsioon. Medikalisaatio voi olla myös mahdollisuus. Lääketiede ja sosiaalitiede voivat yhdessä, moniammatillisella otteella toimien luoda uudenlaisia, kokonaisvaltaisia toimintatapoja päihdetyöhön.
Viime vuosikymmenen aikana yleistyneet päihdepalvelujen keskittämiset ja yksityistämiset ovat siirtäneet päihdehuollon miltei kokonaan terveydenhuollon- ja muiden sosiaalipalvelujen kontolle. Muutokset jatkuvat ja pakottavat kehittämään uudenlaisia päihdesosiaalityön malleja. Väistämättömän edessä tilanteeseen on sopeuduttava ja otettava se mahdollisuutena kehittää yhä parempia päihdepalveluja.
Tutkielma toteutettiin historiallisena kirjallisuuskatsauksena narratiivista sosiaalihistoriallista tutkimusotetta hyödyntäen. Kirjallisuuden analysointi toteutettiin sisällönanalyysinä. Työhön liittyy myös aatehistoriallinen näkökulma.
Päihdehuolto ja päihdesosiaalityö on kehittynyt ja muotoutunut yhteiskunnallisten ja sosiaalipoliittisten muutosten mukana vaivaishoidollisesta, kurinpitoon ja kontrolliin perustuvasta järjestelmästä nykyiseen avohuoltoa ja valinnanvapautta korostavaan järjestelmään.
Päihdehuoltoa koskeva lainsäädäntö on noudatellut kunkin ajan henkeä ja muuttunut kunkin ajan mukaiseksi. Käännekohtana kohti suvaitsevaisempaa säädäntöä oli 1960-luvun lopulla herännyt yhteiskunnallinen kritiikki vallitsevia käytäntöjä kohtaan. Tämä oli pohjana suurelle sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamiselle, joka toi mukanaan vapaamman päihdehuoltolain.
Sosiaalialan koulutus loi pohjan ammattimaiselle sosiaalityön järjestelmälle Suomessa. Uudenlaiset Yhdysvalloista tuodut sosiaalityön menetelmät mullistivat päihdesosiaalityön käytäntöjä. Näitä casework menetelmiä sovellettiin ensin A-klinikoilla, josta ne levisivät pitkän ajan saatossa muille sosiaalityön sektoreille. Päihdehuoltojärjestelmä koki suuria muutoksia 1990-luvun laman ja muuttuneen päihdekäyttökulttuurin myötä. Tämä aiheutti lääketieteen tulon päihdehuoltojärjestelmään. Lisääntynyt medikalisaatio asetti haasteita päihdehuollolle, sosiaalinen aspekti oli vaarassa jäädä paitsioon. Medikalisaatio voi olla myös mahdollisuus. Lääketiede ja sosiaalitiede voivat yhdessä, moniammatillisella otteella toimien luoda uudenlaisia, kokonaisvaltaisia toimintatapoja päihdetyöhön.
Viime vuosikymmenen aikana yleistyneet päihdepalvelujen keskittämiset ja yksityistämiset ovat siirtäneet päihdehuollon miltei kokonaan terveydenhuollon- ja muiden sosiaalipalvelujen kontolle. Muutokset jatkuvat ja pakottavat kehittämään uudenlaisia päihdesosiaalityön malleja. Väistämättömän edessä tilanteeseen on sopeuduttava ja otettava se mahdollisuutena kehittää yhä parempia päihdepalveluja.
Kokoelmat
- Pro gradut [4121]