Riita-asian oikeudenkäyntikulut: lainsäädäntö, kehitys ja vaikuttamiskeinot

Abstract

Riita-asian käräjäoikeuskulut ovat keskimäärin noin kaksinkertaistuneet 1990-luvun puolivälistä lähtien. Tämä on korottanut yksityishenkilön prosessikynnystä niin, että yhä harvemmat riita-asiat etenevät pääkäsittelyyn asti. Tutkimuksen eräs tehtävä on selvittää kasvun syitä. Toinen tehtävä on esitellä kolmea keinoa, joilla ongelmaan voi vaikuttaa nykyisen lainsäädännön vallitessa. Nämä keinot ovat oikeudenkäymiskaaren kulukorvaussäännösten tulkinta, Asianajajaliiton sääntely ja ehdolliset palkkiot. Kirjoituksen lainopillisessa osassa käsittelen varsin laajasti oikeuskäytäntöä ja Asianajajaliiton valvontalautakunnan käytäntöä. Kirjoitus sisältää myös empiiristä oikeustutkimusta, jossa teen uusia johtopäätöksiä tilastojen pohjalta. Lisäksi hyödynnän havaintoja, joita on tehty ulkomaisessa oikeustaloustieteellisessä tutkimuksessa. Kulujen kasvu on monimutkainen ilmiö, jonka taustalla on useita syitä. Keskiarvojen kasvu johtuu osittain siitä, että nykyisin tavanomainen riita-asia on vaativampi kuin vielä 1990-luvun puolivälissä. Lisäksi asianajaja käyttää asian hoitamiseen enemmän aikaa kuin aiemmin vastaavanlaisen asian hoitamiseen. Tämä on mahdollista muun ohessa kulukorvaussäännön, aikaveloituksen ja puutteellisesti toimivan hintakilpailun vuoksi. Kasvua voi pitää varsin ongelmallisena, koska se haittaa oikeusturvan toteutumista. Ongelmaa voidaan jonkin verran lieventää esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1, 3 ja 8 a pykälien tulkinnalla. Esitän tästä käytännöllisiä tulkintasuosituksia. Myös Asianajajaliitto voi halutessaan hillitä prosessikynnyksen nousua omilla linjauksillaan. Toisaalta tulkintojen vaikutus on varsin rajallinen; jos prosessikynnys katsotaan merkittäväksi ongelmaksi, tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön.