Asianomistajan oikeus oikeusapuun rikosprosessilain mukaan

Abstract

Rikosprosessiuudistuksessa lakiin ei otettu asianomistajamääritelmää. Tutkielmassa asianomistajamääritelmät jaetaan kolmeen ryhmään. Aineellisoikeudellisten määritelmien lähtökohtana on rikoksella välittömästi loukatun taikka vaarannetun tahon selvittäminen. Prosessuaalisten määritelmien mukaan asianomistaja on se, jolla on oikeus vaatia tapahtuneen rikoksen johdosta rangaistusta. Sekamääritelmissä asianomistajana pidetään ensisijaisesti rikoksella välittömästi loukatun taikka vaarannetun oikeushyvän haltijaa, mutta hankalissa tilanteissa huomioidaan myös tarkoituksenmukaisuus- ja oikeudenmukaisuusnäkökohdat. Seksuaalirikoksissa ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa uhrin eli asianomistajan asema esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä on vaikea, koska uhrin todistajanlausuma on usein merkityksellinen tapahtumien kulun selvittämiseksi. Uhria voidaan kuulla esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, vaikkei hänellä olisikaan jutussa vaatimuksia. Rikosprosessiuudistuksen yhteydessä huomioitiin erityisesti seksuaali- ja väkivaltarikoksen uhrin tarve saada esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten uhriavustaja, jotta menettely olisi uhrille mahdollisimman helppo. Syyttäjillä ei rikosprosessiuudistuksen jälkeenkään ole kaikissa tilanteissa velvollisuutta huolehtia vahinkoa kärsineiden yksityisoikeudellisista vaateista. Asianomistajan pyynnöstä syyttäjän on vireille panemansa syyteasian yhteydessä ajettava rikokseen perustuvaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta rikosasian vastaajaa vastaan, jos se voi tapahtua ilman olennaista haittaa eikä vaatimus ole ilmeisen perusteeton. Tutkimus on lainopillinen ja oikeuslähteinä on käytetty perinteisiä oikeusdogmatiikan lähteitä, kuten lakitekstiä, lainvalmisteluaineistoa, oikeuskirjallisuutta, tieteellisiä artikkeleita ja oikeuskäytäntöä.