Testamentin tekijän testamenttausvapauden laajuus testamenttiehtoja ja ehdonluonteisia määräyksiä käytettäessä

Abstract

Tutkimus on persoonallisuus-, perhe- ja jäämistöoikeuden oikeudenalaan kuuluva maisteritutkielma, joka tarkemmassa jaottelussa paikannetaan osaksi testamenttioikeutta. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella testamentin tekijän testamenttausvapauden laajuutta silloin, kun hän käyttää testamenttinsa osana erilaisia ehtoja tai ehdonluonteisia määräyksiä, joihin kuuluvat mm. erilaiset lykkäävät ja purkavat ehdot sekä tarkoitemääräykset. Tutkimusmetodina on oikeusdogmatiikka eli lainoppi, minkä tehtäviin kuuluvat oikeussääntöjen tulkinta ja systematisointi. Testamenttiehtojen asettamisvallan ulottuvuutta koskevan oikeustilan selvittäminen on edellyttänyt perehtymistä asiaa koskeviin lain säännöksiin, lain esitöihin ja oikeuskäytännön ratkaisuihin sekä oikeustieteellisen kirjallisuuden kannanottoihin. Tutkielmassa tuon esiin mm. seuraavat näkökohdat: Testamenttausvapauden periaatteen korottaminen perusoikeuksien joukkoon on seurausta itsemääräämisoikeutta koskevan teorian oikeudellistumisesta sekä omaisuudensuojan alaa laajentavista tulkinnoista. Tämä perusoikeusasema vaikuttaa sen tulkintaympäristön sisältöön, jota vasten testamenttiehtojen käytön hyväksyttävyyttä tarkastellaan. Testamenttausvapauden nähdään pitävän sisällään perinnönjättäjälle kuuluvan oikeuden asettaa testamenttiomaisuuden luovutukselle ehtoja. Niiden katsotaan velvoittavan testamentinsaajaa, mikäli ehtoja ei pidetä lain tai hyvän tavan vastaisina taikka mahdottomina toteuttaa. Ollakseen hyväksytty, ehto ei saa loukata kansallista lakia, asetusta tai muuta viranomaismääräystä taikka kansainvälistä sopimusta. Oman erityisryhmänsä muodostavat testamenttausvapauden lakisääteiset rajoitukset, jotka vähentävät ehdon laatijan testamenttauskompetenssia. Ehtojen hyvän tavan vastaisuus, arvosidonnaisena kriteerinä, muodostaa suurimman tulkinnallisen ongelman tutkittaessa testamentin tekijän testamenttausvapauden laajuutta. Oikeuskäytännön ja oikeustieteen parissa vahvistuneiden tulkintojen mukaan hyvän tavan vastaisena on usein pidetty testamenttiehtoa, jolla puututaan testamentinsaajan perus- tai ihmisoikeuksiin. Lisäksi hyvän tavan vastaisiksi on katsottu mm. moraalisesti sopimattomaan käyttäytymiseen velvoittavat ehdot, sekä ehdot, joilla on nimenomaisesti haluttu palkita rikollinen tai hyvän tavan vastainen teko. Lakiin ei ole kirjattu yleistä säännöstä hyvän tavan vastaisista testamenttiehdoista. Näin ollen tulkintaongelman ratkaisuvastuu on langetettu lainkäyttäjien ja oikeustieteilijöiden harteille. Tämä vähentää testamenttien laadintaan liitettävää oikeusvarmuutta ja heikentää lain informatiivisen tehtävän toteutumista.