Yhtiön perus- ja ihmisoikeussuoja suhteessa kilpailuviranomaisen toimivaltaan erityisesti kartellia koskevassa yllätystarkastuksessa
Tahvanainen, Joona (2017)
Tahvanainen, Joona
Lapin yliopisto
2017
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201711021357
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201711021357
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan elinkeinonharjoittajan perus- ja ihmisoikeussuojan ulottuvuutta kilpailunrajoitusepäilyä koskevassa yllätystarkastuksessa EU:ssa. Perus- ja ihmisoikeussuoja selvitetään Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kautta. Selvitetyksi tulee myös se, miten oikeuskirjallisuudessa puheena olevien tuomioistuinten ratkaisukäytännön valossa on tunnistettu yritysten oikeussuojaa koskevia periaatteita. Tärkeässä osassa on neuvoston asetuksen 1/2003 (täytäntöönpanoasetus) merkitys yrityksen puolustautumisoikeuksien kannalta komission suorittaessa kartellitutkimuksia EU:n oikeusjärjestyksen mukaisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin toteuttaa EU-tuomioistuinta vaivattomammin myös yritysten oikeussuojaa, ja yrityksillä on sellaisenaan valitusmahdollisuus ihmisoikeustuomioistuimeen tiettyjen yleisten edellytysten täyttyessä. Tarkastelussa on lisäksi elinkeinonharjoittajan oikeushenkilölliset oikeudet yhtiönä (organisaationa, joka on myös perusoikeussuojan alainen) ja ne tulkinnalliset lähtökohdat, joita apuna käyttäen voidaan katsoa yrityksen nauttivan myös perus- ja ihmisoikeussuojaa. Tässä tutkielmassa osakeyhtiö taloudellisen toiminnan rakenteena nähdään perus- ja ihmisoikeusoikeuksien suojan luonteeltaan välittömän soveltamisen kohteena. Tuomioistuimilla on velvollisuus syrjäyttää perustuslain vastainen laki tai asetus perusoikeudet toteuttavalla tavalla, mutta eurooppalaisen oikeuskäytännön viitoittamana voidaan ajatella sovellettavan elinkeinonharjoittajan perusoikeussuojaa yhä välittömämmällä tavalla välillisen suojan opin sijaan. Tutkielma selventää yhtiön oikeusturvaa luovia, pääasiassa oikeuskäytännössä muotoutuneita periaatteita yhtiön puolustautuessa viranomaistoimilta.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4535]