”Itsestä ulospäin, yhdessä toimien ja yhteiseksi hyväksi”
Korpi, Sirpa (2017)
Korpi, Sirpa
Lapin yliopisto
2017
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201711021358

Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tutkittiin aktiivista kansalaisuutta ja sen lähellä olevaa kansalaistoimintaa. Aihe on ajankohtainen, koska Suomessa ylimpiä päättäjiä myöten on huolestuttu kansalaisyhteiskunnan tilasta. Ihmiset jättävät äänestämättä vaaleissa eivätkä kiinnostu lähidemokratiasta. Aktiivisen kansalaisuuden opintokokonaisuuksia on liitetty valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin, ja Euroopan Unioni on tehnyt monta vuotta kampanjaa kansalaistoiminnan puolesta.
Tutkielma toteutettiin yksilö- ja ryhmähaastatteluna sekä sähköpostihaastatteluna. Yksittäisiä haastateltavia henkilöitä oli viisi ja ryhmähaastattelussa oli myös viisi henkilöä, sähköpostihaastatteluja tehtiin kaksi kappaletta. Kaikki haastateltavat olivat aktiivisia kansalaisia kansalaistoiminnan eri kentiltä.
Aktiivinen kansalaisuus tapahtuu kansalaisyhteiskunnassa. Suurin osa suomalaisesta kansalaistoiminnasta tapahtuu erilaisissa kansalaisjärjestöissä, esimerkiksi yhdistyksissä, järjestöissä ja poliittisissa puolueissa. Tämän päivän haasteena on saada lisää aktiivisia kansalaisia mukaan kansalaistoimintaan. Nuoria pitää myös rohkaista osallistumaan.
Tämän tutkielman perusteella aktiivisen kansalaisen osallistumismotiivit ovat yhteiskunnallinen vaikuttaminen, sosiaaliset suhteet, tunne, itsensä kehittäminen ja vanhempien perintö.

Kokoelmat
- Pro gradut [4080]